Outokummun laajennustyömaalla jo tositöihin

Outokummun Tornion terästehtaalla on alkanut ferrokromi-investointiin liittyvä rakentaminen. Työmaalle on pystytetty kaksi lähes 90 metrin korkeuteen yltävää nosturia ja parhaillaan valetaan uuden lähes 70 metriä korkean sulaton betonirakenteita.

Sulatto
Outokummun laajennustyömaa
Laajennustyömaalle tulee kolme torninosturia, jotka ulottuvat noin 90 metrin korkeuteen. Nostureista paikalla ovat jo Tupu ja Hupu.YLE / Riikka Rautiainen

Outokumpu on pilkkonut 440 miljoonaa euroa maksavan jätti-investoinnin noin sataan rakennus- ja LVI-urakkaan, joiden suuruus vaihtelee miljoonista euroista satoihin tuhansiin euroihin.

Ferrokromi-investoinnin projektipäällikön Heikki Pekkarisen mukaan pohjoissuomalaiset yritykset ovat pärjänneet hyvin tähän mennessä ratkenneissa urakoissa.

Esimerkiksi sulaton teräsrakenteet toimittaa Rautaruukki ja töitä ovat saaneet myös merilappilaiset metallialan yritykset Tormets, Kavamet ja Paakkola Conveyors.

- Olemme itsekin hyvin tyytyväisiä, että paikalliset toimijat, joiden kanssa on ennenkin paljon tehty yhteistyötä, ovat osoittaneet jälleen kilpailukykynsä. Paikallisuus on kaikin puolin hyvä asia, sanoo Pekkarinen.

Investoinneista jo konkarikokemusta

Outokummun Tornion terästehtaalla ollaan isojen projektien kanssa jo vanhoja tekijöitä. Edellinen "tuplaprojekti" toteutettiin vuosituhannen alussa. Aiemmista isoista urakoista kertyy hyödyllistä kokemusta ja tietotaitoa monessakin suhteessa. Heikki Pekkarisen mukaan vuosien saatossa on kehitetty oma hyvä tapa toimia.

- Meillä on erittäin kokenutta projektihenkilöstöä, jotka ovat olleet monessa keitoksessa mukana. Tiedämme, että meillä on vankkaa kokemusta tällaisten teollisuusprojektien läpiviemisestä. Tämäkin projekti on aikataulussa ja kustannusarvio on pitänyt.

Jo ensi kesään mennessä työmaalla urakoi 250 työntekijää. Vilkkaimmillaan eli kesästä 2012 lähtien ferrokromi-investoinnin rakennus- ja asennustyöt työllistävät Torniossa ja Elijärven Kemin kaivoksella yhteensä 800 työntekijää.

Lähteet: YLE Perämeri