1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. Vaalit 2011

Jutta Urpilainen ei ottanut tukea turkistuottajilta

SDP:n puheenjohtaja ja Vaasan vaalipiirin kansanedustaja Jutta Urpilainen sanoo, että hän kieltäytyi turkiselinkeinon tarjoamasta vaalituesta. Tarhaajien järjestöt julkistivat tiistaina listan, jossa kerrottiin tuesta 28:lle ehdokkalle. Mukana oli ministereitä ja istuvia kansanedustajia.

Kuva: YLE

- Kyllä minulle tarjottiin tätä tukea. Minulla on kuitenkin periaate, että en ota ulkopuolista tukea eduskuntavaalikampanjaani, sanoo Jutta Urpilainen.

Hänen 30 000:n euron kampanjastaan rahoittaa SDP kaksi kolmasosaa, yhden kolmasosan Urpilainen sanoo rahoittavansa omasta kukkarostaan. Muuta ulkopuolista rahoitusta, kuin puolueen maksama, hänelle ei ole tulossa.

- Päätökseni ei ole minkäänlainen kannanotto turkiselinkeinoa vastaan. Päinvastoin, olen sitä mieltä, että turkiselinkeino on laillinen ja hyväksyttävä elinkeino muiden joukossa, sanoo Jutta Urpilainen.

- Kun minulle tarjottiin tätä tukea, vastasin turkistuottajille, että sen voi ohjata jollekin muulle SDP:n ehdokkaalle.

Hän sanoo saaneensa vuoden 2007 eduskuntavaaleihin taloudellista tukea sekä yrityksiltä , että ja yhteisöiltä.