1. yle.fi
  2. Uutiset

Kerimäki ja Punkaharju kävivät tasaisen taiston

Kerimäen ja Punkaharjun nuoret kohtasivat kouluvisan toisessa kisassa 8.2. Enonkoskella.

Tiiä häntä
Kisa on valmiina alkamaan Enonkosken alakoulun salissa.
Kisa on valmiina alkamaan Enonkosken alakoulun salissa.YLE / Arja Hovi

Tasaisessa visassa molemmat joukkueet napsivat pisteitä vuoronperään. Erityistä kiitosta tuomari jakoi joukkueiden sananselityksille: kerimäkeläisille eläytyvästä esittämisestä ja punkaharjulaisille nokkelista kuvauksista - liito-oravaa etsittiin lentävänä rukkasena.

Kun kisa oli kahdeksan kysymyksen jälkeen tasapisteissä 6 - 6, tuomari kaivoi repustaan ylimääräisen kysymyksen. Paljonko Etelä-Savossa on rantaviivaa? -kysymykseen vastauksen arvasi lähemmäksi Punkaharju, ja se vei näin kisan voiton pisteen erolla Kerimäkeen.

Enonkosken lohkon tuomarina on Arto Muinonen Talvisalon koulusta. Kisan juontaa Satu Haapanen.

Ensi tiistaina lohkovoittoa tavoittelevat Enonkosken ja Punkaharjun koulut.

Näitä kysyttiin:

1. Mikä metalli on huoneen lämmössä nestemäinen?

2. Kuka valittiin parhaaksi pelaajaksi vuoden 2010 jalkapallon MM-kisoissa?

3. Kuka on kirjoittanut Harjunpää-romaanit?

4. Sananselitykset

5. Mikä on Suomen pohjoisin kaupunki?

6. Mikä on laipio?

7. Missä seuraavista maista ei ole euroa valuuttana: Ruotsi, Saksa, Espanja, Slovenia, Viro?

8. Mikä kaupunki? 3 pisteen vihje: Kaupunki sijaitsee Vltavajoen (saksaksi Moldau) rannalla. Kaupungin hyvin säilynyt historiallinen keskusta kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. 2 pisteen vihje: Maan presidentiksi valittiin 1980-luvun lopulla Vaclav Havel ja kaupungista tuli Tsekin tasavallan pääkaupunki. 1 pisteen vihje: Tämä kaupunki on jääkiekkomaan pääkaupunki. Kuuluisia kiekkoilijoita ovat esimerkiksi Jaromir Jagr, Dominik Hasek ja Jirsi Hudler.

Ylimääräinen kysymys: Paljonko Etelä-Savossa on rantaviivaa?

Vastaukset:

  1. elohopea, 2. Diego Forlan, 3. Matti Yrjänä Joensuu, 5. Rovaniemi, 6. sisäkatto tai aluksen seinä, 7. Ruotsissa, 8. Praha. Rantaviivaa Etelä-Savossa on 30 102 km

Lue seuraavaksi