Punkaharju nappasi ensimmäisen välieräpaikan

Enonkosken ja Punkaharjun koulut kamppailivat Tiiä häntä -visan ensimmäisestä lohkovoitosta 15.2. Enonkosken koululla.

Tiiä häntä
Punkaharjun voittoisat nuoret Ville Papunen, Heidi Pirhonen ja Jouni Laamanen.
Punkaharjun voittoisat nuoret Ville Papunen, Heidi Pirhonen ja Jouni Laamanen.YLE / Arja Hovi

"Peli on julma, lohkovoittaja on saatava", tuumasi tuomari Arto Muinonen, kun juontaja kyseli tunnelmia kisan alkajaisiksi.

Ja voittaja saatiin. Enonkosken loppukiristä huolimatta Punkaharjun vahva aloitus kesti loppuun saakka ja punkaharjulaiset veivät lohkovoiton pistein 5 - 7.

Enonkosken lohkon tuomarina oli Arto Muinonen Talvisalon koulusta Savonlinnasta. Kouluvisan juontaa Satu Haapanen.

Ensi viikolla kouluvisa pysähtyy Kalevankankaan koululla, Mikkelissä. Suora lähetys kuullaan Etelä-Savon Radion taajuuksilla tiistaina 22.2. klo 10.35.

Näitä kysyttiin:

1. Millä toisella nimellä kutsutan Krimin sotaa?

2. Kuka on Wikileaksin kehittäjä?

3. Mitä tarkoittaa viron lause Suitsutamine kahjustab tervist?

4. Sananselitykset

5. Miten jatkuu sanonta: Kysyvä ei…?

6. Kuka on Hömelö?

7. Minkä suositun liikuntamuodon ovat kehittäneet Beto Perez, Alberto Aghion ja Alberto Perlman?

8. Mikä kaupunki? 3 pisteen vihje: Roomalaiset perustivat tämän kaupungin valtakaudellaan noin vuonna 50. Se oli tämän roomalaisprovinssin tärkein kaupunki. Noin vuonna 61 kuningatar Boudican johtama ikeenien kelttiheimo poltti suhteellisen nuoren kaupungin maan tasalle. 2 pisteen vihje: Kaupungin pohjoisosassa on huomattavia kauppakatuja, joista suurimpia ovat toisensa kohtisuorasti leikkaavat Oxford Street ja Regent Street. 1 pisteen vihje: Tällä kaupungilla on The Football Leaguessa kolmetoista joukkuetta mukaan lukien viisi joukkuetta Valioliigassa: Arsenal, Chelsea, Fulham, Tottenham Hotspur ja West Ham United.

Vastaukset:

  1. Oolannin sota, 2. Julian Assange, 3. tupakointi vahingoittaa terveyttä, 5. tieltä eksy, 6. Muumipapan koulukaveri, 7. zumban, 8. Lontoo