Joensuun normaalikoulun malli kiinnostaa

Joensuulainen opettajankoulutus ja -harjoittelu herättävät kansainvälistä kiinnostusta. Joensuun normaalikoulussa on parhaillaan vierailulla ryhmä opetusalan ammattilaisia 11 eri maasta. Opetuksen ja kasvatuksen asiantuntijat tulevat esimerkiksi Ranskasta, Itävallasta, Irlannista ja Turkista.

Normaalikoulu
Koululaisia välitunnilla Joensuun normaalikoulun pihalla.
YLE / Heikki Haapalainen

Viikon aikana he tutustuvat harjoittelukoulun lisäksi muun muassa Heinävaaran kouluun.

Vierailu on osa EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelmaa, jonka yhteydessä unionin alueella tehdään vuosittain pari sataa visiittiä. Johtava rehtori Petri Salo kertoo, että Joensuun normaalikoulu on yksi suosituimmista kohteista.

Salon mukaan ulkomaalaiset haluavat saada selville, miksi suomalaiset pärjäävät niin hyvin PISA-arvioinneissa. PISA-tutkimusohjelmassa arvioidaan oppilaiden luonnontieteiden, matematiikan ja lukemisen osaamista.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala