Dokkino tutustuttaa dokumenttielokuvaan

Oulussa elokuvateatteri Plazassa tiistaina esittettäviin elokuviin on ilmoittautunut jo lähes 400 oululaista lasta ja nuorta. Dokkinon elokuvat käsittelevät lasten ja nuorten haaveita ja unelmia omasta tulevaisuudesta.

dokumenttielokuvat
Dokkino -elokuvatapahtuma Jyväskylässä 5.5.2010
YLE Keski-Suomi / Olga Saatola

Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO tutustuttaa ala- ja yläkoululaiset ikäryhmille suunnatun luovan dokumenttielokuvan maailmaan. Vuoden 2011 elokuvien teemana on ”Haaveena huominen”. Nähtävät elokuvat käsittelevät lasten ja nuorten haaveita ja unelmia omasta tulevaisuudesta, työstä ja koulutuksesta. Lisäksi DOKKINO tukee koulujen mediakasvatusopetusta tarjoamalla opettajille valmiin opetusmateriaalin elokuvaelämyksen tueksi.

DOKKINO – Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma järjestetään jo kolmannen kerran Oulussa elokuvateatteri Plazassa tiistaina. Tapahtumaan on ilmoittautunut jo lähes 400 oululaista lasta ja nuorta.

Seitsemän kaupungin kiertue

Ensimmäinen lapsille ja nuorille suunnattu dokumenttielokuvatapahtuma järjestettiin vuonna 2003 DocPoint-festivaalin yhteydessä Helsingissä. DOKKINO kiertää tällä hetkellä vuosittain seitsemässä kaupungissa: Helsingissä, Espoossa, Oulussa, Porissa, Jyväskylässä, Turussa ja Tampereella. Vuonna 2010 aikana DOKKINO keräsi yli 5000 osallistujaa.

Tapahtuman saama palaute ja kasvaneet kävijämäärät osoittavat, että lapset ja nuoret tarvitsevat tämänkaltaisia tapahtumia tukemaan kouluissa annettavaa mediakasvatusta ja helpottamaan nuorille tärkeiden asioiden käsittelyä.

DOKKINO-tapahtumaa järjestää DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaaliyhdistys, joka on Pohjoismaiden suurin dokumenttielokuvafestivaali. Vuoden 2011 tammikuussa järjestetyllä festivaalilla vieraili lähes 33 000 kävijää. Oulun DOKKINOa tukee Oulun kaupungin kouluvirasto.

Lähteet: YLE Oulu