1. yle.fi
  2. Uutiset

Ei riitä

Politiikan ja ihmisten maailmat erkaantuvat. Ykkösaamun kolumnisti Arja Alho panee toivonsa kansalaisliikehdintään.

Kotimaan uutiset

Olen kauan ollut huolissani politiikan ja ihmisten maailmojen erkaantumisesta. Yksi osoitus tästä on tuore tieto siitä, ettei kolmannes suomalaisista tiedä mitkä puolueet istuvat hallituksessa. Niin samankaltaisiksi ja oman elämän kannalta vieraiksi hallinnointia rakastavat puolueet ovat muuttuneet. Panen toivoni kansalaisliikehdintään. Olen ryhtynyt aktivistiksi.

Ei riitä -kampanja lähti liikkeelle miltei kaksi vuotta sitten, jolloin joukko ihmisiä koki tulo- ja terveyserojen repeämisen sietämättömäksi. Kampanjan tarkoituksena on saada 120 euroa lisää perusturvaan ensiapuna. Tämän jälkeen tarvitaan vielä verotuksen, asumistuen ja sosiaaliturvan saamisen ehtojen uudistamista.

Tutkija Heikki Patomäki sanoi Iisalmessa Kansantaloutta tasan -seminaarissa viime sunnuntaina, että uusliberalismi on itseään uusintava ja vahvistava oppi. Näin se siis menee. Kun kaikki hyödykkeistetään, ihmisistä tulee tavaroita. Me alamme vähitellen uskoa olevamme oman onnemme seppiä - ja samalla meistä tulee yksilöitä yksinkamppailussa. Kauhea stressi alkaa painaa: saanko hyvän ammatin, hyväpalkkaisen työn, saanko kerättyä cv:hen ansioita, olenko miellyttänyt esimiestä, ainakaan en saa sairastua, juoppous ja hulluus ovat yksilön heikkoutta.

Mutta meille, jotka lähdemme tasa-arvosta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja yhteisestä vastuusta - sekä ympäristöä että ihmisiä kohtaan-, tämä on myrkkyä.

Muutos on aina tiedollinen prosessi. Tiedollinen herättely voi tapahtua vain kansalaisten kanssa erilaisissa kokoontumisissa, keskusteluissa, kampanjoinneissa, jipoissa. Tietenkin tarvitaan iskulauseita ja palavaa tunnetta, mutta kyllä kyky nähdä kehityslinjoja, arvioida erilaisia vaihtoehtoja ja niiden merkitystä ja ennen muuta hahmotella politiikkalinjauksia, on kaiken muutoksen perusta.

Mitä siis tiedämme terveys- ja tuloeroista? Tiedämme, että tasainen tulonjako tuottaa hyvinvointia ja vaurautta. On siis kaikkien kannalta järkevää huolehtia siitä, etteivät erot pääse repeämään liian suuriksi.

Tiedämme, että köyhyys on Suomessa kaksinkertaistunut vuodesta 1990. Tiedämme, että perusturva ei riitä kohtuulliseen elämiseen ja että monet joutuvat täydentämään perusturvaansa toimeentulotuella. Tutkimukset ja kansalaisten omat käsitykset menevät yhteen: perusturvasta puuttuu reilu sata euroa. Yksinäisen ihmisen välttämättömän elämisen kustannusten kattaminen edellyttää noin 600 euroa asumiskustannusten vähentämisen jälkeen.

Tiedämme terveyseroista, että ne ovat tosiasia: suomalainen terveydenhuolto hoitaa erinomaisesti terveitä ja varakkaita mutta huonosti sairaita ja köyhiä. Toimeentulo-ongelmat tuottavat terveyshaittoja, osallistumattomuutta ja muutakin voimattomuutta.

Mitä meidän pitää tehdä? Perusturvaa on nostettava, jotta sen huima jälkeenjääneisyys ansiokehityksestä voidaan edes osin korjata. Sen hetki on juuri nyt. Eilen tilaisuus tuli hukattua, huomenna se on myöhäistä, tänään on toimittava.

Mutta mitä sanovat poliittiset puolueet? Kaikki tunnustavat perusturvan riittämättömyyden. Hyvä. Rintamalinjoja kuitenkin tehdään perusturvan ja ansioturvan välille, keskustellaan palveluista ja muista yhteensovitettavista asioista, vedotaan kestävyysvajeeseen jne. Nämä ovat väistelyä ja vastuunpakoilua. Ensin on tehtävä ratkaisu välittömän ja ilmeisimmän ongelman ratkaisemiseksi. Tämän jälkeen voidaan jatkaa keskustelua yksityiskohdista ja riidelläkin, jos niin halutaan.

Kestävyysvajeella tai valtiontalouden kustannuksilla ei juuri ole tekemistä perusturvan korottamisen kanssa. Kestävyysvajeella tarkoitetaan sitä, paljonko rahaa tarvittaisiin lisää, jotta menot pystytään varmasti kattamaan pitkällä aikavälillä ilman, että otetaan lisää lainaa.

Valtiontalouden menot eivät perusturvan nostamisesta hetkahda myöskään. Vuoden 2008 tietojen perusteella bruttomenot kasvaisivat 255 miljoonaa mutta verotuloina ja muina miltei puolet palautuisi takaisin. Perusturvan nostaminen merkitsee rahan menemistä kulutukseen - kansantalouden kannalta siis hyvä - mutta mikä on sittenkin olennaista: perusturvan korottaminen on kohtuullista ja oikeudenmukaista.

Haloo! Kyse on todellisten ihmisten todellisesta elämästä. En halua pettyä 18.4.

Lähteet: Arja Alho, Ykkösaamun kolumnisti 22.3.2011

Lue seuraavaksi