1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Kyytön ternimaito viedään käsistä

Ternimaidolla on Kajaanin alueella enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Kainuun ammattiopiston Seppälän maatilan karjamestari Arto Mäkeläinen on huomannut, että kyyttöjen ympärille muodostunut julkisuus on lisännyt ternimaidon suosiota.

Seppälän koulutilan Uiski-kyyttö on harvinaista sukuhaaraa edustava yksilö. Kuva: YLE

Seppälän maatilan karjamestari Arto Mäkeläinen esittelee mielellään navetan asukkeja.

- Astutussonnille haluttiin antaa mahtava nimi ja siitä tuli Hirmu. On meillä myös Einomies ja tässä se käyskentelee tyttöystävänsä Eulaalian kanssa.

Seppälän maatilalla kyytöt paistattelevat julkisuuden valokeilassa.

- Kun näiden kanssa tekee töitä, ei sillä tavalla ajattele tätä asiaa villityksenä. Kyllä kyyttöjen muutto Sukevalta Kajaaniin on lisännyt kiinnostusta. Lähiruokaan innostuminen näkyy täällä, kun kaupunkilaiset hakevat maitoa. Varsinkin ternimaitoa haluaa moni.

Ternimaitoa ei kuitenkaan voida myydä kuin pieniä määriä kerrallaan.

- Yksi syy ternimaidon normaalia heikompaan saatavuuteen tänä vuonna on ollut bakteeriongelmat ja maidon kohonnut solupitoisuus. Eläinlääkäri on antanut sellaisen suosituksen, että pidetään puolen vuoden mittainen kuuri, jonka aikana kaikille umpeenmeneville lehmille laitetaan umpeenmenohoito. Tarkoittaa sitä, että niille annetaan antibiootteja. Kesällä tilanne voi normalisoitua, mutta silloinkaan ternimaitoa ei riitä koko kaupungille, sanoo Arto Mäkeläinen.