1. yle.fi
  2. Uutiset

Vampyyrit ja zombiet valtasivat kartanometsän Jokioisilla

Jokioislaiset nuoret ovat tehneet Jokioisille kauhupuiston. Vampyyrit ja zombiet valtaavat viisi hehtaaria metsää Jokioisten kartanon päärakennuksen ympäristöstä. Kauhu ja pelko koskettavat jokioislaisia nuoria siksi, että ne yhdistävät ihmisiä. Puisto on auki yleisölle iltaisin 27. maaliskuuta asti.

kulttuuri
YLE/ Kristiina Lehto

Kummallisia katseita, kelmeitä kasvoja, kulmahampaita ja intoa luoda kauhua. Viiden hehtaarin metsä muuttuu vampyyreiden asuinsijaksi. Päivänvalo sattuu zombien silmiin ja heitä ohjaa vain yksi ajatus: On saatava verta jotta säilyy kuolemattomana.

Itseäkin jo pelottaa

Jokioislainen peruskoulun 9-luokkalainen Timo Rakkolainen sanoo, että nuoret ovat valmistelleet teemapuiston sisällön niin hyvin, että välillä heistä itseäänkin pelottaa kun menevät sinne pelottelemaan ihmisiä.

Kauhupuistoon menemistä ei suositella pienille lapsille eikä heikkohermoisille. Portilla on turvatarkastus. Kävijöitä varoitetaan eksymästä.

LIsää väristyksiä tuo paikallinen legenda, jonka mukaan Kartanon alueella olisi jopa kadonnut ihmisiä. Monessa polvessa on kerrottu tarinaa, jonka mukaan 1920-luvulla Kartanonmetsään olisi mystisesti kadonnut useita teini-ikäisiä.

-Kävijä kokee siis noidutun metsän tapahtumat kukin omalla tavallaan, sanoo näyttelijä Tommi Liski.

-Tietysti täällä jokainen saa nähdä mitä haluaa. Me emme halua oikeastaan mitään muuta kuin että tänne tulisi ihmisiä katsomaan mitä tapahtuu.

Vampyyrimetsässä on vaelluspolku

Puisto on auki yleisölle iltaisin klo 19.30-21 maaliskuun 27. päivään saakka. Pimeässä metsässä on reitti, jonka pituus on kaksi kilometriä.

Tämän tarinan lopussa hirviöitä ei tuhota, vaan heistä tulee yhtä kokemusta viisaampia viisitoistavuotiaita. Ikiaikainen kysymys: Miksi kauhu kiehtoo nuorta?

- Kun katsoo kauhuelokuvia, joissa on hyviä näyttelijöitä, ja jännitystä, niin niihin vaan jää koukkuun, sanoo Timo Rakkolainen.

Lähteet: YLE Häme

Lue seuraavaksi