1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Täällä Tallinna

Tallinna soi laajalla skaalalla

Euroopan toinen kulttuuripääkaupunki, Tallinna on tänä viikonloppuna tulvillaan musiikkia. Tarjontaa on kaikista musiikin genreistä. Tallinnan soinnit kuuluvat myös YLE Radio 1 -kanavan erikoisohjelmissa.

Kuva: Tallinn Music Week

Tallinn Music Week aloitti vuonna 2009 tarkoituksenaan esitellä koko maailmalle ihmeellistä virolaista musiikkia jazzista ja folkista punkiin ja metalliin.

Näin syntyi omaleimainen Viron musiikin intensiivikurssi, joka täyttää yhtenä keväisenä viikonloppuna kaikki Tallinnan musiikkiklubit, teatterit ja kellaribaarit kiihkeimmällä, tuoreimmalla ja jännittävimmällä virolaisella musiikilla.

Tallinn Music Weekiin saapuu satakunta eurooppalaista musiikkialan vaikuttajaa: kutsuttujen joukossa on festivaalien johtajia, järjestäjiä, managereja, edustajia, levy-yhtiöitä, kustantajia ja maineikkaiden kansainvälisten mediajulkaisujen toimittajia. Tallinn Music Week on suurenmoinen musiikkijuhla sekä meille että ulkomaisille musiikin ystäville.

Lisäksi se tarjoaa lahjakkaille virolaisille muusikoille tilaisuuden tulla huomatuksi Viron rajojen ulkopuolella.

Tallinnan kaiut kuuluvat myös radiossa

YLE Radio 1 viettää parhaillaan Tallinnan teemaviikkoa. Alkuviikkoon on mahtunut niin jazzia, kansanmusiikia kuin klassistakin.

Torstaina 24. maaliskuuta kanavalla kuullaan Kulttuuripääkaupunki LIVE! -erikoislähetys suorana lähetyksenä.

Ohjelmassa ihmetellään Nikolainkirkon taideaarteita, tavataan säveltäjä Märt-Matis Lill, Tuglas-seuran toiminnanjohtaja Juhani Salokannel, sekä urkuri Kristel Aer.

Toimittajat Kare Eskola ja Risto Nordell pohtivat vieraittensa kanssa muun muassa virolaisen nykymusiikin tilaa ja muistelevat Jaan Krossia ja hänen Tallinnaansa.

Lisäksi kysytään vieläkö Virosta löytyy sivistystahtoa. Illan aikana selviää myös miksi Nikolainkirkon ja Harju-kadun välinen tontti ammottaa tyhjyyttään. Puheiden lomassa kuullaan virolaista musiikkia niin livenä kuin levyiltäkin.

Kulttuuripääkaupunki LIVE! -lähetys torstaina klo 19.03 alkaen YLE Radio 1 -kanavalla.

Viikonvaihteen annin radiossa täydentävät vielä mm. taltionnit Arvo Pärt -festivaalilta sekä Viron kansallisen mieskuoron konsertti, johtajanaan Ants Soots.