Tuomioja: Kriisirahaston aikataulumuutos ei oleellinen

Pääoppositiopuolue SDP ei pidä vakausrahastosta EU:n huippukokouksessa tehtyä ratkaisua kovin merkittävänä Suomen kannalta. SDP:n kansanedustajan Erkki Tuomiojan mukaan kyse on vain maksuaikataulun muutoksesta.

talous
Yle

Oleellisempi kysymys on Tuomiojan mukaan pankeilta kerättävä kansainvälinen rahoitusmarkkinavero, joka on jäänyt huippukokouksessa käsittelemättä.

- Odotan, että finanssitransaktioverosta tehtäisiin selvä poliittinen päätös samalla lailla kuin muistakin asioista. Se olisi riittävän selkeä valmisteluohje komissiolle, Tuomioja sanoi.

Brysselissä kokoontunut EU:n huippukokous päätti, että pysyvä kriisirahasto ei aloita täydellä teholla vuoden 2013 kesällä, vaan sen pääomarahoitus jaetaan viidelle vuodelle.

Käytännössä päätös tarkoittaa sitä, että Suomelle kaavailtu vajaan 1,5 miljardin euron maksuerä on vuosittain alle 300 miljoonaa euroa.

Lähteet: YLE Uutiset