Tepco: Japanin huima säteilytulos oli mittausvirhe

Japanin turmavoimalassa aamulla mitattu kymmenmiljoonakertainen säteily oli mittausvirhe, kertoo voimalayhtiö Tepco. Tepcon mukaan mittauksessa sekoitettiin jodin ja koboltin määrät mittaustuloksissa. Aamuisen ilmoituksen mukaan Fukushiman kakkosreaktorin turbiinihalliin kertyneestä vedestä olisi löytynyt valtava määrä radioaktiivista jodia.

Ulkomaat
Voimalayhtiö Tepcon työntekijöitä Fukushima 1:n edustalla.
Japanin Fukushiman ydinvoimalan ennätyssuuret säteilyarvot ovat osoittautuneet mittausvirheeksi. Sen sijaan merestä ja yhden reaktorin sisältä havaitut normaalia korkeammat säteilymäärät näyttävät pitävän paikkansa. Sotku hidastaa jälleen kerran voimalaitoksen korjaustöitä

Voimalayhtiö Tepco pyysi anteeksi virheellistä tulosta.

Sunnuntaina mitatut lukemat olivat niin korkeita, että työntekijät kiirehtivät paikalta pois jäämättä tekemään enää tarkistusmittausta.

Määrä olisi ollut nelinkertainen verrattuna hallituksen asettamaan vuosirajaan ja tarpeeksi voimakasta aiheuttaakseen verenvuotoa.

- Luku ei ole uskottava – olemme hyvin pahoillamme, sanoi Tepcon edustaja Takashi Kurita.

Fukushiman ydinvoimalassa ponnistellaan radioaktiivisen veden poistamiseksi ja turvalliseen paikkaan siirtämiseksi. Voimalan yksiköissä voi olla yhteensä satoja tonneja radioaktiivista vettä, vaikkakaan ei niin voimakkaasti saastunutta kuin virheellisissä lukemissa. Tepco ei toistaiseksi ole selventänyt, mitä todelliset säteilyarvot ovat.

Lähteet: AP, AFP