1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

STUKin Laaksonen: Meillä on ehkä paras kuva Japanin tilanteesta

Suomen säteilyturvakeskus STUK ihmettelee Japanin ydinvoimaloiden tilasta maailmalle leviävien tietojen sekavuutta. Pääjohtaja Jukka Laaksonen arvioi, että STUKin asiantuntijoilla on paras kuva tilanteesta Japanissa.

Ulkomaat
Jukka Laaksonen
Jukka LaaksonenYLE

Sekavan infomaation vuoksi Laaksonen on jo kertonut STUKin käsityksen vuodosta kollegoilleen eri puolilla maailmaa. STUKin tilannearvio on lähtetty mm. japanilaiselle tutimuslaitokselle.

- Tästä ei ilmeisesti ole selvää mielikuvaa pystytty hahmottamaan maailmalla. Luulen, että meillä STUKissa on parempi kuva kuin juuri kellään muulla, Laaksonen sanoo.

Kantaansa Laaksonen perustelee sanomalla, että Suomessa on huippuluokan reaktorifysiikan osaamista. Monista muista maista se on hävinnyt lähes täysin 1970-luvun jälkeen, koska sitä ei ole tarvittu.

Laaksonen kiittelee nuoria osaajia

- Meillä on hyvin koulutettua nuorta väkeä, jotka ovat lähteneet alkutekijöistä näitä asioita miettimään. He ovat kehittäneet omia ohjelmia, joilla pystytään huippuhyviin laskemaan ja analysoimaan erilaisia asioita. He tietävät, miten erilaiset tiedonmuruset yhdistetään ja miten niistä vedetään johtopäätökset, Laaksonen selvittää.

Laaksonen mukaan ydinvoimayhtiö Tepcolla on tieto siitä, missä vuoto on. Hänen näkemyksen mukaan energiayhtiön antama tieto on vääristynyt, koska poliitikot vastaavat Japanissa tiedotuksesta. Uusin sekaannus tosin syntyi siitä, että mittaustuloksissa yhtiö sotki jodin ja koboltin määrät.

Huonoista vaihtoehdoista paras

Merestä mitattuja nousseita säteilyarvoja ei ole kyseenalaistettu.

Laaksosen näkemyksen tilanne on suunnilleen samanlainen kaikissa kolmessa vaurioituneessa reaktorissa eikä niiden tilanne ole suuresti muuttunut viikon aikana.

STUKin käsityksen mukaan radioaktiivinen vesi tai vesihöyry kulkeutuu höyryputkien ja suojarakennuksen välisessä liitoksessa olevien vuotojen kautta turbiinihallin lattialle ja sieltä mereen.

Näin jatkuu niin kauan kun saadaan aikaiseksi suljettu kierto, eikä jäähdytysvettä tarvitse johdattaa laitoksen läpi.

- Joku voi sanoa, että meren saastuminen on huono juttu, mutta se on huonoista vaihtoehdoista paras, Laaksonen sanoo.

Meressä radioaktiivisuus sekoittuu vesimassoihin, eikä radioaktiivisuudesta näy muutamien kuukausien päästä enää juurikaan jälkiä sen jälkeen kun päästöt loppuvat.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi