1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Woody Allenin jazz-yhtye tahditti kulttuurikeskuksen avajaisia Espanjassa

Pohjois-Espanjassa Avilésissa on avattu maailmankuulun brasilialaisen arkkitehdin Oscar Niemeyerin suunnittelema kulttuurikeskus. Se edustaa Niemeyerin tyyliä pelkistetyimmillään. Yhdysvaltalaisen elokuvaohjaajan Woody Allenin orkesteri tahditti keskuksen avajaisia.

kulttuuri
Avilésin puolikaarimainen kulttuurikeskus Espanjassa.
Avilésin kulttuurikeskus Espanjassa.J. L. Cereijido / EPA

Centro Niemeyer on jo 103 vuotta täyttäneen tekijänsä klassista modernistista tyyliä varmasti puhtaimmillaan. Valkoiset, kaartuvat rakennukset tuovat mieleen Niemeyerin kauan ylistetyn suurprojektin, Brasilian pääkaupungin katedraalin.

Niemeyerin toimisto työskentelee Euroopassa jatkuvasti, mutta Avilésin kulttuurikeskus on hänen ainoa työnsä Espanjassa, ja sen luonnokset ovat syntyneet arkkitehdin omasta kynästä. Vanha arkkitehti lahjoitti suunnitelman vuonna 2006 saatuaan Espanjalta huomionosoituksen elämäntyöstään.

Centro Niemeyeristä kaavaillaan kansainvälistä kohtaamispaikkaa

Centro Niemeyerin on tarkoitus olla kansainvälinen, avoin kohtaamispaikka. Toiminnan kehittämisessä ovat mukana muiden muassa fyysikko Stephen Hawking, kirjailija Paolo Coelho, Google-yhtiön johtoon kuuluva Vinton Cerf - ja Woody Allen, jonka orkesteri tahditti uuden Centro Niemeyerin avajaisia dixieland-musiikilla.

Keskuksessa on elokuvateatteri sekä konsertti- ja näyttelytiloja, mutta etenkin siellä pyritään järjestämään kansainvälisiä kokouksia ja tapaamisia. Jo ennen virallisia avajaisia keskuksessa on vieraillut huippunimiä elokuvan, kirjallisuuden, tieteen ja musiikin alalta kuten Wim Wenders, Wole Soynka, Kevin Spacey ja Paco de Lucia.

Kulttuurikeskus luottaa kansainvälisten yritysten tukeen

Hankkeella on yhtäläisyyksiä Bilbaon Guggenheim-museoon, joka on ollut jymymenestys. Myös Avilés on raskaan terästeollisuuden leimaama kaupunki, noin 250 kilometriä länteen Bilbaosta.

Centro Niemeyerin taustalla tupruttavat teräsjätti Arcelor Mittalin piiput. Kulttuurikeskus on noussut terästehtaan entisille maille, kaupungin ytimen jokisuuhun elävöittämään kaupunkia.

Huolena on onnistuuko hanke. Espanja on jo pullollaan uusia kulttuurikeskuksia, mutta Avilésin puolesta puhuu, että sillä on tärkeitä ulkomaisia tukijoita, ja seudulla toimii kansainvälisiä yrityksiä. Lisäksi Atlantin vehreällä reunalla on muhkea historiaperintö: lähistöltä löytyy varhaiskeskiajan rakennuksia, jotka on rakennettu yli tuhat vuotta ennen Oscar Niemeyerin modernismia.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Jyrki Palo

Lue seuraavaksi