Kampuksen Dynamo toi hopeaa Jyväskylään

Kampuksen Dynamo on tuonut Jyväskylään miesten futsalin SM-hopeaa. Mestaruuden voitti Tampereen Ilves FS suoraan otteluvoitoin 3-0.

futsal
Kampuksen Dynamo pelaa futsalia salissa.
YLE Keski-Suomi

Kotimainen kilpafutsalkausi on nyt päättynyt, mutta Kampuksen Dynamo järjestää Jyväskylässä vielä opiskelijoiden futsalin SM-kilpailut ensi viikolla.

Jyväskylän yliopistosta ponnistaneen Kampuksen Dynamon (KaDy) torstai-iltana katkenneen finaalisarjan kaikki kolme ottelua olivat tasaisia, mutta jokaisessa ennakkosuosikki Ilves FS veti lopulta pidemmän korren ja voitti näin koko ottelusarjan suoraan voitoin 3-0.

Torstain kolmas osaottelu Tampereella noudatteli samaa kaavaa kuin kaksi edellistäkin finaalia: mestari-Ilves puolusti hieman tarkemmin ja pääsi Dynamon pikkuvirheistä karkaamaan johtoon ensimmäisellä puoliajalla. KaDy:n takaa-ajo oli väkevä, mutta kovin tehoton jo kolmannen kerran, ja niin tämäkin ottelu päättyi rutinoituneempien tamperelaisten voittoon.

Dynamon maalintekijöinä finaalisarjassa kunnostautuivat ykkösketjun taiturit Antti Maltsin, Tomi Lahtinen, Jukka Kytölä ja Matias Juvonen.

- Suomen mestaruuskaan ei olisi ollut utopiaa, mutta totuuden nimissä Ilves ansaitsi kyllä täysin toisen perättäisen SM-pokaalinsa. He olivat ratkaisevan askelen edellä taktisesti, taidollisesti ja fyysisesti. Meidän mestaruutemme taisi tänä vuonna olla tämä finaalipaikka eli välierien yllätysvoitto Suomi-futsalin jättiläisestä GFT:stä. Hopeasija oli näistä lähtöasetelmista maksimisaavutus. Oli hienoa saada Liigan mitalipelit tänne Jyväskylään ennätysyleisön eteen; upea palloilulaji futsal on täällä vahvassa nousukierteessä, joukkueen pelaaja-valmentaja Samu Kytölä sanailee hieman apeissa hopeatunnelmissa.

Kotimainen kilpafutsalkausi 2010-11 on nyt päättynyt, mutta Kampuksen Dynamo kokoaa rivinsä viikonlopun yli levättyään vielä kevään viimeiseen ponnistukseen: joukkue järjestää Jyväskylässä opiskelijoiden futsalin SM-kilpailut ensi viikolla.

Lähteet: YLE Keski-Suomi