Poliisi tehovalvoi rauhallista keskustaa

Poliisin ensimmäinen tehopartiointiviikonloppu Helsingin keskustassa sujui rauhallisesti. Poliisi jalkautui eniten häiriöitä aiheuttaville alueille Rautatientorille ja Narinkkatorille.

Rautatientori
Poliisi virkapuvussa
YLE / Timo Leponiemi

Näkyvällä läsnäololla pyritään ennaltaehkäisemään katuväkivaltaa ja nuorten päihteidenkäyttöä. Poliisi joutui viikonloppuna tekemään muutamia kiinniottoja, mutta mitään tavallisesta poliisitoiminnasta poikkeavaa ei ilmennyt.

Komisario Pekka Kallio eteläisestä polisiipiiristä uskoo, että jalkautumisella oli vaikutusta tilanteeseen.

-Tästä viikonlopusta saatiin hyviä kokemuksia. Perjantai- ja lauantaiyöt olivat keskustassa rauhallisia. Me teimme muutamia kiinniottoja, jotka perustuivat yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen. Jouduimme ottamaan kiinni muutaman hyvin päihtyneen ja muutaman sellaisen henkilön, joille ei pelkkä poistumiskäsky riittänyt.

Nuoria oli Kallion mukaan Kampin keskuksessa ja Rautatientorilla runsaasti liikkeellä, mutta he eivät aiheuttaneet suurempia häiriöitä.

Partiointia keskusta-alueilla jatketaan ainakin ensi kesän ajan. Valvontaa tehostetaan erityisesti arki-iltaisin ja viikonloppuöisin.

Lähteet: YLE Helsinki