Yle aloittaa teräväpiirtolähetykset

Yle aloittaa tänä keväänä säännölliset television teräväpiirto- eli HD-lähetykset. Ylen hallintoneuvosto päätti asiasta tiistaina. Lähetysten aloituspäivästä päätetään, kun kanavan jakelijat ovat valmiita lähetyksiin.

kulttuuri
Uutistenlukija lukee uutisia TV1-kanavalla.
Harri Vähäkangas / Yle

Alkuvaiheessa kanavan näkyvyysalueella noin 60 - 80 prosenttia väestöstä.

Teräväpiirtokanavan lähetysaika on klo 17 - 23. Kanavalla lähtetään arkisin TV2:n ohjelmia ja viikonloppuisin TV1:n ohjelmia.

Ylen HD-kanava on televisiokatsojille ilmainen palvelu. Kanavan jakelukustannuksista sopivat kanavaoperaattorit ja -jakelijat.

Katsojalle teräväpiirto tarkoittaa viisi kertaa nykyistä tv-kuvaa tarkempaa kuvaa. Myös äänen laatu paranee. Vastaanottoon tarvitaan teräväpiirtolähetyksiin soveltuva televisio tai digisovitin.

Ylen HD-kanava on ensimmäinen ennakkoarvioitu yleisradiopalvelu Suomessa. Ennakkoarvioinnilla varmistettiin, että suunniteltu HD-kanava soveltuu osaksi julkista palvelua. Sitä edellytetään EU-säännöksissä.

Lähteet: YLE Uutiset