Walmartia uhkaa jättimäinen joukkokanne naisten syrjinnästä

Yhdysvalloissa maailman suurinta kauppaketjua Walmartia syytetään naistyöntekijöidensä syrjinnästä. Yhdysvaltain korkein oikeus aloitti tiistaina käsittelyn siitä, voidaanko pienen naisjoukon syytösten perusteella sallia yli miljoonaa Walmartin entistä ja nykyistä naistyöntekijää koskeva joukkokanne kauppaketjua vastaan.

Ulkomaat
Näkymä Walmartin kauppakeskuksen parkkipaikalta Cental Valleyssa New Yorkissa.
Andrew Gombert / EPA

Jättikanteesta tulisi toteutuessaan Yhdysvaltain suurin sukupuolisyrjintäoikeusjuttu, ja Walmartia uhkaisivat jopa satojen miljoonien korvaukset.

Kalifornialaisen Betty Dukesin taisto Walmart-kauppaketjua vastaan alkoi kymmenisen vuotta sitten. Hän katsoi tulleensa sukupuolensa perusteella syrjityksi palkkauksessa sekä ylennyksiä jaettaessa ja sanoi samoin käyneen monelle muulle naiselle, kun miehiä ylennettiin naisia hanakammin.

Myös Christine Kwapnoski oli puolestaan kysellyt oman ylenemisensä perään.

- Minun käskettiin pyyhkiä hämähäkin seitit meikistäni ja tehdä itsestäni söpö, Kwapnoski sanoo.

Yli miljoona naista

Naisten mukaan Walmart-kauppaketju syrjii systemaattisesti naistyöntekijöitään. He haluavat Walmartin tilille käytännöstä, joka heidän mukaansa ulottuu halki Yhdysvaltojen.

Näin ollen heidän näkemyksensä mukaan juridiset edellytykset joukkokanteelle täyttyvät ja heidän lisäkseen väärin kohdelluksi on tullut yli miljoona Walmartin entistä ja nykyistä työntekijää.

Walmart kiistää naisten sukupuolisen syrjinnän.

- Ongelmana tässä jutussa on se, että kolme kantajaa yrittää edustaa yli puoltatoista miljoonaa ihmistä, yhtiön johtajiin kuuluva Gisel Ruiz sanoo.

Ruizin mukaan Walmart ei syrji naisia ja nostaa tasa-arvon esimerkiksi itsensä. Ruiz kertoo nousseensa alle neljässä vuodessa harjoittelijasta myymäläpäälliköksi.

Joukkokanteen mahdollisuus ratkeaa kesällä

Korkein oikeus ei päätä kumpi osapuoli on oikeassa ja syyllistyikö Walmart syrjintään vai ei. Sen sijaan se päättää, täyttyvätkö joukkokanteen edellytykset ja saako oikeusjuttu edetä tuomioistuimissa. Päätöstä korkeimmalta oikeudelta odotetaan kesällä.

Tiistaina molempien osapuolien juristit tekivät parhaansa argumentoidakseen korkeimman oikeuden tuomarit puolelleen.

Jos jättimäinen joukkokanne mahdollistuu, siitä tulisi Yhdysvaltain oikeushistorian suurin sukupuolisyrjintäjuttu. Ja jos Walmart lopulta todettaisiin syylliseksi sukupuoliseen syrjintään, yhtiö voisi arvioiden mukaan joutua maksamaan jopa miljardin dollarin korvaukset.

Tosin siihen on vielä matkaa. Oikeusoppineiden ensiarvioiden mukaan Walmartin juristit onnistuivat korkeimmassa oikeudessa vahvasti.

Kävi Walmart-jutussa miten hyvänsä, tosiasia Yhdysvaltain työmarkkinoilla vallitsevasta miesten ja naisten palkkaerosta on kuitenkin se, että naisen dollari on keskimäärin vain 77 senttiä.

Lähteet: YLE Uutiset / Paula Vilén, Washington