Kai Suikkanen Pelicansin valmentajaksi

Lahden Pelicans on solminut yhden vuoden valmentajasopimukset Kai Suikkasen ja Riku-Petteri Lehtosen kanssa. Suikkanen ja Lehtonen valmensivat vuonna 2010 TPS:n Suomen Mestariksi.

Pelicans (Jääkiekon Miesten Liiga)

Suikkanen valittiin kauden 2010 jälkeen vuoden valmentajaksi.

Kai Suikkanen siirtyi mestaruuskauden jälkeen Venäjälle Lokomotiv Jaroslavin päävalmentajaksi, josta hänet irtisanottiin 21:n runkosarjaottelun jälkeen.

Pelicans järjestää aiheesta tiedotustilaisuuden ensi maanantaina.

Pelicansin tiedotteen mukaan asiat etenivät alkuviikosta vauhdilla ja Suikkanen on tyytyväinen syntyneeseen sopimukseen

- Taas nähtiin, että ajoituksen pitää jääkiekossa osua kohdalleen. Pelicans teki tarjouksen ja tartuin siihen samoin tein. Asia oli esillä jo tammikuussa ja sitä keskustelua oli helppo jatkaa, totesi Suikkanen.

Kai Suikkanen on tällä hetkellä lomamatkalla.

Pelicans joutui etsimään uutta valmentajaa alkuviikosta päävalmentajaksi lupautuneen Kari Jalosen ilmoitettua, ettei hän tulekaan Lahteen. Jalosen kanssa Pelicans oli tehnyt suullisen sopimuksen päävalmentajan työstä toukokuun alusta lukien.

Lähteet: YLE Lahti