1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kepposet

Hyvä aprillipila naurattaa pilan kohdettakin

Perinteinen aprillipäivän pilailu on taas hauskuuttanut ja harmittanut ihmisiä ympäri maailman. Monille hyvän aprillipilan kriteeri on, että se ei loukkaa edes pilan kohdetta. Hauskimmat kujeilut syntyvät usein perhepiirissä.

kepposet
Silliä ja kuravettä.
YLE / Toni Pitkänen

Kuopion kaupunginteatteri muuttaa evakkoon jäähalliin, karhunmetsästys on peruttu Pohjois-Karjalasta kymmeneksi vuodeksi, Kyrönsalmen silta Savonlinnassa liikahtelee kevään tulon ja lämpenemisen myötä. Muun muassa tällä tavalla tiedotusvälineet ovat yrittäneet juksata kansaa perinteisen aprillipäivän kunniaksi.

Gallup Kuopion torilla paljastaa, että monille pilat ovat enemmänkin perhepiirissä tapahtuvaa kujeilua. Tärkein kriteeri hyvästä pilassa tuntuu olevan se, että se ei loukkaa edes pilan kohdetta.

Jänis katolla, delfiini sillan alla

- Kyllä minua on onnistuttu juksaamaan monta kertaa. Toiset muistavat päivän paremmin kuin minä. Kerran jänis oli muka autoni katolla, mutta eihän siellä mitään ollut, kuopiolaisrouva muistelee.

- Nuorempana aprillipäivänä tuli hirviä pihaan ja kaikenlaista muutakin. Muistuu mieleen, kun Suonenjoella oli lehden mukaan sillan kupeeseen istutettu delfiini. Kai sitä joku oli mennyt katsomaankin. Hyvä pila on huumoripitoinen, eikä loukkaa ketään, suonenjokismies tiivistää.

- Hyvä pila menee ainakin täydestä. Juhlana aprillipäivä on mukava. Kaikkien juhlapäivien ei tarvitse olla niin vakavia, nainen kertoo.

Hyvä jekku ei aiheuta mielipahaa

- Itse jouduin aamulla jekutuksen kohteeksi, kuopiolaisäiti kertoo.

Siis miten?

- Menin komeroon piiloon, ja huusin äidille, että en löydä farkkuja, tytär paljastaa.

Äidin ja tyttären mielestä jekutus kuuluu aprillipäivään, mutta hyvä pila ei aiheuta mielipahaa.

- Sellainen iloinen jekutus, jolle kaikki saavat nauraa.

Lähteet: YLE Savo / Markku Malinen

Lue seuraavaksi