Sokerittomilla limsoilla yhteys sydänsairauksiin?

Sokerittomien limsojen runsas juonti kasvattaa tuoreen tutkimuksen mukaan riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.

Ulkomaat

Yhdysvaltalaistutkimuksessa seurattiin 6 000 keski-ikäisen henkilön terveydentilaa neljän vuoden ajan.

Light-limsoja päivittäin juovien riski sairastua niin sanotuun metaboliseen oireyhtymään oli lähes puolet vertailuryhmää korkeampi - ja yhtä korkea, kuin sokerilimsoja päivittäin juovilla. Metabolinen oireyhtymä edesauttaa esimerkiksi aikuistyypin diabeteksen ja sydänveritulpan puhkeamista.

Tutkijoiden mukaan tuloksista ei voi päätellä, että light-limsat sinänsä aiheuttaisivat sydänsairauksia. Sokeroimattomat virvoitusjuomat saattavat kuitenkin esimerkiksi lisätä makeanhimoa, ja näin edesauttaa epäterveellisten ruokailutottumusten kehittymistä.

Lähteet: AP, Reuters