Otto-automaateista sataa lahjoituksia

Plan Suomen ja Automatian varainkeruukampanja Otto-automaateilla on herättänyt paljon hämmennystä ja palautetta. Automatian mukaan parasta palautetta on ollut lahjoitusten suuri määrä. Tässä muodossa kampanja on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Jatkossa kampanjoita järjestettäneen lisää.

Kotimaa
Otto-automaatin näyttö, joka kysyy lahjoitusta.
YLE / Savo

Maalis-huhtikuun taitteessa alkanut uudenlainen varainkerkuukampanja on poikinut Automatialle palautetta. Kehityspäällikkö Jari Marvialan mukaan sitä osattiin myös odottaa.

- Hyvästä yrityksestä huolimatta ennakkoviestintä ei tavoittanut kaikkia käyttäjiä. Tässä on ollut päällimmäisenä julkisuudessa niin isoja uutisia maailmalta, kuten Japanin ja Libyan tilanne. Kampanja tuli laajemmin julkisuuteen vasta, kun se oli jo alkanut. Aika moni törmäsi asiaan ensimmäistä kertaa vasta automaatilla.

Kahtena ensimmäisenä kampanjapäivänä Otto-automaateilla kävi noin 1,5 miljoonaa suomalaista. Kuukauden aikana Otto-automaateilla tehdään keskimäärin noin 15 miljoona käyntiä.

-Tärkein palaute on mielestäni lahjoitusten määrä. Lahjoituksen on hyväksynyt valtava määrä ihmisiä. Muutamassa palautteessa on pyydetty vahingossa mennyttä lahjoituseuroa takaisin. Näissä tapauksissa palautamme ilman muuta lahjoituseuron.

Uudet kampanjat harkinnassa

Planin ja Automatian varainkeruukampanja Otto-automaateilla on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja Marvialan mukaan tällaisenaan toteutettuna myös maailmassa.

- Nyt keräämme kokemuksia ja kuukauden päästä tiedämme paremmin, miten suomalaiset ovat ottaneet tällaisen varainkeruun vastaan.

Ensimmäisten kokemuksien perusteella Marviala uskoo, että rahaa kerätään myöhemminkin hyväntekeväisyyteen, mutta Otto-pisteillä ei aiota jatkuvasti kerätä rahaa johonkin.

- Ajatuksena on järjestää vastaavia lyhytaikaisia kampanjoita.

Lähteet: YLE Satakunta