Suomen ensimmäinen puutarhamatkailureitti alkaa Kultarannasta

Reitti koostuu 18 kulttuurihistorialtaan ja lajistoltaan arvokkaasta puutarhakohteesta maan eteläosissa.

puutarhanhoito
Louhisaaren kartanon puutarha on yksi uuden puutarhamatkailureitin kohteista.
Louhisaaren kartanon puutarha on yksi uuden puutarhamatkailureitin kohteista.YLE / Sami Tammi

Puutarhamatkailureitti alkaa tasavallan presidentin kesäasunnon puutarhasta Kultarannasta ja päättyy Aulangolle. Reitin varrelta löytyvät myös Askaisten Louhisaari sekä Ruissalon kasvitieteellinen puutarha.

Reitti kulkee myös Mustion ja Fagervikin ruukinpuistojen, Helsingin kasvitieteellisen puutarhan sekä Mustilan arboretumin kautta. Reitille on valittu myös Fiskarsin ja Billnäsin ruukit, Jokioisten ja Pukkilan kartanot, Vanajanlinna sekä Porvoon kansallinen kaupunkipuisto.

Kaikki reitin puutarhat ovat yleisölle avoimia.

Puutarhat ovat osa rakennusperintöä

Historiallisten puutarhojen uskotaan vetävän puoleensa niin kulttuurimatkailijoita kuin viherturistejakin. Kulttuurin ystävälle vanhat puistot ja puutarhat kertovat entisajan elämäntavoista, maisemaihanteista ja luontosuhteesta. Puutarhaharrastaja löytää niistä oman alansa pitkät perinteet.

Puutarhamatkailu on ollut jo pitkään kasvussa Keski-Euroopassa ja Britanniassa, mutta Suomen vanhoihin puutarhoihin on ollut vaikeampi löytää. Silti meiltäkin löytyy monta hienoa ja hyvin säilynyttä historiallista puutarhaa ja puistoa.

Puutarhamatkailureitti on toteutettu Puutarhataiteen Seura ry:n, Turun yliopiston koordinoiman DEVEPARK-hankkeen sekä Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman yhteistyönä.

Lähteet: YLE Turku