Koe uusi yle.fi

Maanantai 14.3. Nastarit hankittu!

Viime viikolla ei ihan kaikki etukäteen suunnitellut urheilukerrat toteutuneet. Keskiviikkona kävin Karhuvuoressa hiihtämässä 10 km. Ladut olivat roskaiset, mutta ei se hirveästi vauhtia hidastanut.

suunnistus

Kuntosalille jaksoin vain tiistaiaamuna. Perjantaina en saanut itseäni salille, vaikka niin oli suunnitellut. Päätin panostaa lauantain korttelisuunnistukseen.Lauantain Jukola-koulussa kuuntelimme ensin huippusuunnistajan Janne Weckmanin mietteitä suunnistukseen valmistautumisen psyykkisestä puolesta. Weckman kertoi mm. siitä, mitkä tekijät voivat laukaista otteen eli ”gripin” herpaantumisen suorituksen aikana. Hän puhui myös reitinvalinnan ennakoimisen tärkeydestä. Toisena aiheena Jukola-koulussa oli reittihärveliin tutustuminen. Reittihärveliin voi tallentaa kuntorastien jälkeen oman reittinsä ja verrata omaa reitinvalintaa ja etenemistään muihin. Nettisivulla käy kuulemma aika moinen kuhina kuntorasti-illan päätteeksi.Lauantain korttelisuunnistus juostiin Metsolan ja Korelan kaduilla. Uskalsin valita pidemmän eli 5,5 km:n ja 13 rastin reitin. Tällä kertaa osallistumaan päässyt siskoni saavutti minut ”vanhuksen” alkumatkasta ja jatkoimme yhdessä reitin loppuun. Hän vanhana konkarina muistutteli minua ennakoimisesta reitinvalinnoissa. Matkaan meni vajaa tunti ja hyvin jaksoin juosta lähes koko matkan.Sunnuntaina suuntasimme lasten kanssa Messukeskukseen GoExpoon. Retkimessut oli ehkä vähän pettymys, mutta sainpa Kuntomessuilta hankittua itselleni suunnistuskengät, nastapohjaiset sellaiset. Niillä on turvallista edetä hyvää pitoa vaativilla alustoilla. Suojalasit vahvuuksilla jäivät edelleen saamatta.Jaana Pirtilä14.3.2011