1. yle.fi
  2. Uutiset

Tottelevaisuus on katoava hyve

Rehtori Säde-Sylvia Verho peräänkuuluttaa vanhempia vaatimaan lapsiltaan tottelevaisuutta. Tapojen kouluttamisen ei tulisi jäädä opettajien vastuulle.

vanhemmat

36 vuotta kouluissa työskennelleen rehtori Säde-Sylvia Verhon "kätten läpi" on kulkenut tuhansia koululaisia. 20 vuotta Kaukaan koulun rehtorina toiminut Verho on nähnyt, miten lasten koulukäyttäytyminen on muuttunut vuosien varrella.

- Muutosta alkoi nähdä 80-luvun alussa, milloin alkoi olla vapaan kasvatuksen saaneita vanhempia. Siitä lähtien kasvatus tuntuu jääneen kodeissa vähemmälle. Lapsilta ei enää voi vaatia samaa, kuin aiemmin, hän sanoo.

Verho kertoo kuulevansa yhä enemmän opettajien huokailua koulun käytävillä.

- Aikaa menee kokon ajan enemmän järjestyksen ylläpitämiseen. Enemmän on oppilaita jotka eivät jaksa pysyä paikallaan sitä 45 minuuttia, hän sanoo.

- Sana totella on menettänyt merkityksensä. Jos vanhemmat vaatisivat lapsilta tottelevaisuutta, he tietäisivät myös kouluun tullessaan, että on toteltava. Että ei aina kysyttäisi "miksi", tai että "mä en haluu", Verho napauttaa.

Opiskelumotivaatio hakusessa

Rehtori haluaisi palauttaa oppilaiden motivaatiota "rehdin kilvoittelun" avulla.

- Ennen kaikkea oppilaiden tulisi kilpailla oman itsensä kanssa. Kilvoiteltaisiin ollaksemme osaavia ja pärjätäksemme.

- Lapsilla tulisi olla tavoitteita ja pyrkimys johonkin. Kun oppilailta kysyy, mitä haluaisivat tehdä, vastauksena tulee usein "ihan sama".

Opettaja on lapsen asialla

Joskus levottomalle oppilaalle paras ratkaisu on siirto erityisluokalle. Suuria päätöksiä on tehtävä harkiten.

- Rajanveto on vaikeaa. Milloin oppilas voi olla vielä tuettuna omassa luokassa ja milloin laitetaan pienempään ryhmään, jolla on mahdollisuus saada erityisopetusta? Näitä asioita mietitään hartaasti opettajien, psykologien ja vanhempien kanssa. Ei niitä lonkalta heitetä, Verho kertoo.

Vanhat asenteet "tarkkiksia" kohtaan ovat tiukassa.

- Vanhemmilla, mutta ei niinkään lapsilla. Mutta usein nekin vanhemmat, jotka ovat vastustaneet lapsen siirtoa erityisluokalle, tulevat jälkikäteen sanomaan että ratkaisu oli oikea.

Verho ymmärtää vanhempia, joiden on vaikea hyväksyä päätöstä. Vanhemmat luonnollisesti puolustavat lapsiaan.

- Mutta kannattaisi uskoa ammatti-ihmisiä. Me olemme oikeasti lasten asialla, hän huomauttaa

Lähteet: YLE Etelä-Karjala

Lue seuraavaksi