Uniongelmat ennakoivat työkyvyttömyyseläkettä

Työntekijän riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle on huomattavasti tavallista suurempi, jos hän potee uniongelmia, tuore suomalaistutkimus osoittaa.

terveys
Uneton mies katsoo kelloa sängyssä.
Yle

Tutkimuksessa seurattiin Helsingin kaupungin työntekijöitä, ja sen perusteella työkyvyttömyyseläkkeelle joutuminen on noin kolme kertaa todennäköisempää, jos työntekijä kärsii jatkuvista uniongelmista. Uniongelmat ennustavat etenkin mielenterveysongelmista johtuvia eläkkeitä. Niiden riski uniongelmaisilla on yhdeksänkertainen verrattuna hyvin nukkuviin.

Uniongelmiin liitetty vaikutus johtui osin fyysisesti rasittavasta työstä ja tutkimuksen alussa jo todetuista terveysongelmista. Tämän perusteella monien unihäiriöt luultavasti ovat osa laajempia terveysvaikeuksia, jotka johtavat työkyvyttömyyteen. Työntekijöiden ikä, sukupuoli, elintavat, lihavuus, työn psykososiaalinen kuormittavuus tai osallistujien taloudellinen asema eivät selittäneet tuloksia.

Tea Lallukan johtama tutkimus perustui noin kuudentuhannen työtekijän terveystietoihin, jotka kerättiin vuosina 2000–2002. Vuoteen 2008 mennessä heistä 460 joutui työkyvyttömyyseläkkeelle. Tulokset julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

Lähteet: Uutispalvelu Duodecim