1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

New Yorkin päälentokentällä pahoja turvallisuuspuutteita

New Yorkin päälentokentän turvatoimissa on ammottava aukko, todettiin perjantaina Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriön koollekutsumassa kokouksessa. Lentokentälle kulkevassa automaattijunassa ei ole käytännössä minkäänlaista valvontaa. Asiasta kertoo uutiskanava CNN.

13 kilometriä pitkä AirTrain-junalinja liittää New Yorkin kaupungin metrojärjestelmän John F. Kennedyn lentokenttään. AirTrain on automatisoitu ja miehittämätön.

Junan matkustajia ei valvota, eikä heidän matkatavaroitaan läpivalaista.

Viranomaisia huolettaa erityisesti se, että junalinja päättyy lentokentän saapuvien kansainvälisten lentojen rakennukseen. Saman rakennuksen ylemmässä kerroksessa on lähtevien kansainvälisten lentojen halli, missä toimii mm. israelilainen El Al -lentoyhtiö.

Paikalliset poliisit pitävät junalinjaa todennäköisenä aseiden salakuljetusreittinä.

Junalinjan toinen ongelma on, ettei siellä toimilla vartijoilla ole toimivaa radiopuhelinyhteyttä. Vartijoilla on kylläkin matkapuhelimet, mutta ne on hätätilanteissa todettu hitaiksi käyttää.

New Yorkin poliisijärjestön edustaja piti pahimpana ongelmana sitä, etteivät rajaviranomaiset hänen mielestään ota turvallisuuspuutteita vakavasti.

Rajaviranomaiset torjuvat syytöksen. Kokouksessa esitettyjä epäkohtia aletaan nyt korjata ja tilannetta tarkastellaan uudelleen toukokuussa pidettävässä kokouksessa.