Tarot 25-vuotisesta taipaleestaan: "Me on vaan aina oltu me"

Kuopiolainen Tarot on yksi suomalaisen heavyrockmusiikin uranuurtajia Suomessa. Tänä vuonna yhtye juhlii 25-vuotista matkaansa musiikkimaailmassa. Harva suomalainen rockyhtye on ollut kasassa näin pitkään. Mikä on ollut Tarotin pitkän iän salaisuus?

kulttuuri
Tarot vuosimallia 2011. Sakari kuvassa vasemmalla, Marco toinen vasemmalta.
Tarot
Tarot vuosimallia 2011. Sakari kuvassa vasemmalla, Marco toinen vasemmalta.

Tarotin vuonna 1986 julkaistu ensilevy The Spell Of Iron julkaistaan huomenna uudelleenäänitettynä versiona. Levyn ensijulkaisun aikoihin elettiin hieman toisenlaisessa maailmassa.

- Levyä tehtiin analoginauhurilla Maikkareiden studiolla. Ei siinä hirveesti mitään edittiä tehty, puolitoista päivää meni, että saatiin pohjat sisään ja sitten vähän hinkattiin lauluja ja kitarasooloja ja miksailtiin. Kaksi viikkoa oltiin studiossa ja that's it, laulaja Marco Hietala muistelee hymyssä suin.

Ennen ensimmäistä levytyssopimusta yhtye haki tunnettavuutta tekemällä kymmeniä keikkoja Popedan, Sleepy Sleepersin ja Kirkan lämmittelijänä.

- Kierrettiin kaikki kyläkilpailut ja taidetapahtumat. Tehtiin demoja ja lähetettiin niitä eri yhtiöille. Oltiin nuoria eikä tiedetty mistään mitään, mutta innolla painettiin. Ja kyllä sen kehittymisen sitten itsekin huomasi, sitten kun homma oli siinä pisteessä että natsasi, Marco kertoo.

Pitkätukat ihastuttivat ja vihastuttivat

Levynjulkaisuun ja sitä seuranneeseen julkisuuteen liittyi myös ulkomusiikillisia etuja.

- Meidän ei tarvinnut enää juosta tyttöjen perässä, vaan ne juoksi meidän perässä, kitaristi Sakari Hietala hekottaa.

Kotiseudulla Kuopiossa kulttimaineeseen nopeasti noussut bändi otettiin heti omaksi. Kylän omista pojista puhuttiin ylpeänä.

- Pitkätukkaisilla kavereilla tosin ei ollut hirveästi asiaa esimerkiksi kaupungin ensimmäiseen yökerhoon. Ja saattoihan sitä joskus joku haastaa myös riitaakin, Sakari muistelee.

Sisäpiirihuumori ja jääräpäisyys yhdistävät

Tarotia pidetään heavymusiikin pioneeriyhtyeenä Suomessa. Mikä on pitänyt joukon kasassa kokonaisen neljännesvuosisadan?

- Kyllä se on tuo yhteinen erittäin sairas sisäpiirihuumori, suomalainen sisu ja jääräpäisyys. Vaikka olisi käyty läpi minkälaisia kriisejä, niin aina vaan me ollaan me, eikä ole tarvinnut miehistövaihdoksiin ryhtyä, Marco miettii.

Myös jäsenten muut projektit ovat tuoneet tervettä etäisyyttä bändikuvioihin. Marco Hietala tunnetaan myös Nightwish-yhtyeen riveistä, jossa tekemistä riittää. Sakarilla ja kakkoslaulaja Tommi "Tuple" Salmelalla on lisäksi molemmilla omat päivätyönsä, rumpali Pecu Cinnarilla ja kosketinsoittaja Janne Tolsalla muun muassa omat levy-yhtiökuvionsa.

Kauniimpana kuin koskaan

Suomalainen musiikkiteollisuus on muuttunut 25 vuodessa totaalisesti. Ajankulu on ollut Tarotille suorastaan eduksi.

- 1980-lukuun verrattuna olemme liikkeillä huomattavasti paremmilla eväillä. Suosio on korkeammalla kuin koskaan, ja vaikka on internetiä ja piratismia, ja lisäksi levy-yhtiöt haluavat sotkea itsensä joka paikkaan, olemme silti voineet edetä omilla säännöillämme, veljekset miettivät.

- Meillä on se etu, että meidät on todettu hyväksi luuksi, status on pitänyt. Nykyisin jos pitäisi tulla ulos tuoreella rykmentillä, täytyisi olla ihan hem-me-tin hyvä, Marco miettii.

- Jos ihan tyhjästä pitäisi nyt bändinä aloittaa, ja tietäisi, miten paljon pitää päätä hakata seinään, niin kysyisi kyllä voimia, Sakari myöntää.

Lähteet: YLE Savo