1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kirjallisuus

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto Islantiin

Pohjoismaiden neuvoston krijallisuuspalkinnon 2011 saa islantilainen Gyrðir Elíasson novellikokoelmastaan Milli trjánna. Suomesta ehdolla olivat Kristina Carlson ja Erik Wahlström sekä Kerttu Vuolab saamelaisen kielialueen ehdokkaana ja Sonja Nordenswan Ahvenanmaalta.

kirjallisuus
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 2011 voittaja Gyrðir Elíasson.
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 2011 voittaja Gyrðir Elíasson.Kristján Kristjánsson

Palkintolautakunta kiitti islantilaisen Gyrðir Elíassonin teosta Milli trjánna (ruots. Bland träden, suom. Puiden seassa) tyylillisesti korkeatasoisesta sanataiteesta, joka kuvaa sisäisiä ja ulkoisia uhkia ja käy dialogia maailmankirjallisuuden kanssa.

Gyrðir Elíassonin (s. 1961) ensimmäinen teos ilmestyi vuonna 1983. Elíasson on uransa aikana julkaissut runsaasti lyhytproosaa ja lyriikkaa sekä viisi romaania.

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto on suuruudeltaan noin 47 000 euroa. Palkinto luovutetaan Elíassonille 2. marraskuuta 2011 Pohjoismaiden neuvoston syysistunnon yhteydessä Kööpenhaminassa.

Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä kirjallisuuspalkinto perustettiin vuonna 1961 ja jaettiin ensimmäisen kerran seuraavana vuonna. Palkinto annetaan teokselle, joka on kirjoitettu jollakin Pohjoismaiden kielistä. Palkittava teos voi olla romaani, näytelmä tai runo-, novelli- tai esseekokoelma, joka on kirjallisesti ja taiteellisesti korkeatasoinen.

Palkinnon tarkoituksena on lisätä kiinnostusta naapurimaiden kirjallisuutta ja kieliä sekä Pohjoismaiden kulttuurista yhteenkuuluvuutta kohtaan.

Palkintolautakuntaan kuuluivat Suomesta varsinaisina jäseninä Pia Ingström ja Kristina Malmio sekä Ralf Antbacka ja Jarmo Papinniemi varajäseninä. Kaikkiaan lautakunnassa oli kymmenen varsinaista jäsentä Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi