Laiha saalis vaalikrääsärintamalla

Eduskuntavaaliehdokkaiden jakamat kampanjatuotteet tuntuvat vähentyneen katukuvassa. Toimittajamme saalis jäi laihaksi, kun hän lähti Lappeenrannan keskustaan kampanjatuotejahtiin. Voiveitsi, kaksi karkkia, kynä, vihko ja pensaskrassin siemeniä. Lisäksi tuotteiden kirjoa leimaa mielikuvituksen puute.

kampanjointi
Kampajatuotejahti ei tuottanut toivottua tulosta. Näissä vaaleissa tuotteet eivät kerro mielikuvituksen rikkaudesta.YLE Etelä-Karjala

- Kampanjarahoitus on kiristynyt ja uskonkin, että se on vaikuttanut kampanjatuotteiden määrään. Jos omaa rahaa kampanjointiin laitetaan, niin se suunnataan tuotteiden sijaan mainontaan, miettii keskustan ehdokas Pekka Pesonen.

Puolueesta riippumatta tarjolla kampanjapöydillä oli pikkuleipiä ja kahvia. Parikkalainen Pekka Pesonen kertookin, että hernerokka ja makkara on kadonnut nopeasti parempiin suihin, kun näitä on ollut tarjolla.

SDP:n ehdokkaan Jukka Kärnän tukiryhmäläiset ynnäsivät, että krääsää tärkeämpiä ovat aatteet ja asiat.

- Keskustalla ei paljon ole vaalikrääsää ollut. Avaimenperiä on ollut, mutta kyniäkään tänä vuonna ei olla jaettu, kertoo keskustan ehdokas Pekka Pesonen.

Mielikuvitus puuttui kampanjatuotteista lähes tyystin. Yksi idearikkaimpia tuotteita oli demareiden jakama voiveitsi, joita oli tilattu Jukka Kärnän kampanjaa varten yhteensä noin 3000 kappaletta.

- Ajatuksena on se, että jos ihmisillä on leipää, niin me takaamme voin leivän päälle, kertoo Jukka Kärnän tukiryhmäläinen Ritva Sironen.

Lähteet: Yle Etelä-Karjala