Pesuainejättien kartelli paljastui - sakkoa 315 miljoonaa

Pesuainevalmistajat Procter & Gamble ja Unilever saivat keskiviikkona sakot hintakartellista, joka toimi useissa Euroopan maissa 2000-luvun alkupuolella. EU:n komissio määräsi muun muassa Ariel- ja Omo-pesuaineita valmistavat jätit maksamaan sakkoja yhteensä 315 miljoonaa euroa.

talous

Yhtiöiden toimien puhtoisuutta alettiin epäillä vuonna 2008, kun saksalainen valmistaja Henkel antoi EU:n komissiolle vihjeen kartellista. Myös Henkelin katsottiin osallistuneen hintojen sopimiseen, mutta yhtiö vapautettiin sakoista, koska se paljasti asian.

Procter & Gamble määrättiin maksamaan sakkoa 211 miljoonaa ja Unilever 104 miljoonaa euroa. EU:n komissio pienensi sakkoja kymmenen prosenttia, koska yhtiöt helpottivat tutkintaa tunnustamalla osallisuutensa kartelliin.

Procter & Gamblen tuotemerkkeihin kuuluu muun muassa Ariel, Unilever puolestaan valmistaa Omoa ja Surfia. Sakoista vapautettu Henkel valmistaa Persil-pesuainetta.

EU:n komission mukaan kartelli toimi Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Portugalissa, Espanjassa ja Hollannissa vuosina 2002 - 2005.

Lähteet: Reuters, AFP