Tutkija: Äänestäjällä on kehno kuluttajansuoja

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut, mutta moni pohtii vielä vimmatusti ketä äänestäisi. Poliittisen historian tutkija Timo J. Tuikka toteaa, että valintaa vaikeuttaa se, ettei äänestäjä tiedä, minkä puolesta äänensä antaa. Äänestäjällä onkin Tuikan mukaan Suomessa huono kuluttajansuoja.

Vaalit 2011

Edellisten eduskuntavaalien ennätysalhaiseksi jäänyt äänestysprosentti 67,9 viritti maassamme keskustelun siitä, pitäisikö äänioikeus muuttaa äänivelvollisuudeksi. Jyväskyläläinen poliittisen historian tutkija antaa täystyrmäyksen puheille äänestyspakosta ja kehottaa ennemmikin pohtimaan sitä, onko äänestämisestä tehty liian vaikeaa.

- Demokratia on tullut Suomessa tavallaan liian monimutkaiseksi toteuttaa. Jos tutkimusten mukaan puolet pitää politiikkaa liian vaikeana, niin kyllähän se jotain kertoo, toteaa Tuikka.

Tuikan mukaan kansalaisilla ei ole oikeastaan minkäänlaista kuluttajansuojaa sille, mihin oma ääni päätyy: hallitusohjelmaa sorvataan vasta vaalien jälkeen, eivätkä puolueet tuo julki ennen vaaleja sitä, kenen kanssa ne mahdollisesti aikovat vallankahvaan tarttua.

- Äänestäjän pitäisi ennen äänestystä saada tietää, millä ehdoilla ja kenen kanssa kukin puolue on valmis menemään hallitukseen. Nythän eduskuntapuolueet alkavat vasta vaalien jälkeen keskustella hallitusohjelmasta ja hallituksen kokoonpanosta. Äänestettäisiin vaikka Ruotsin malliin liittoumaa, että äänestäjä tietäisi hallitusvaihtoehdot. Ei ole meillä myöskään yhtään sanottua, pääseekö vaalivoittaja hallitukseen, ei sitä ole mihinkään perustuslakiin kirjattu. Sekin on demokratian kannalta ongelmallista.

Vaihtoehdot loistaneet poissaolollaan

Tutkija toteaa, että äänestäjän valintaa on osaltaan viime vuosina vaikeuttanut myös se, että suomalaisesta politiikasta ovat puuttuneet pitkään todelliset vaihtoehdot.

- Kolme suurinta puoluetta ovat ajaneet meillä hyvin samanlaista politiikkaa, onneksi nyt perussuomalaiset ovat tulleet hämmentäneet tätä soppaa. Olen itse käynyt kaikissa vaaleissa antamassa ääneni ja osaltaan suomalaisen politiikan sekavuudesta kertoo se, että olen aina äänestänyt samantyyppistä, arvojani vastaavaa ehdokasta ja äänestänyt kuutta eri puoluetta. Tämä kertoo siitä, että erot puolueiden sisällä ovat suurempia kuin puolueiden välillä.

Onko demokratiatahto hukassa?

Vaalien alla toitotetaan usein äänestämisen tärkeydestä, mutta tutkija kyseenalaistaa puolueiden demokratiatahdon.

- Puolueet sanovat, että demokratia toteutuu, kun käytte äänestämässä ja sen jälkeen ne voivat sitten sumplia millä tahansa. On oikeastaan vastuutonta, kuinka vähän puolueet välittävät demokratian toteutumisesta, sanoo tutkija Tuikka.

Äänestämistä hän pitää silti kansalaisten yhtenä vaikuttamiskanavana.

- Jos haluaa muutosta, niin sitten täytyy katsoa, mitkä on ne puolueet, jotka todella ajaa erilaisia asioita kuin tämän hetken valtapuolueet ihan ohjelmatasolla. En usko, että näissäkään vaaleissa tapahtuu vielä tämän suhteen mitään suurta muutosta.

Lähteet: YLE Keski-Suomi