1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ylen aamu

Jälkiviisaat: Vaaliväsymys ja Nokian tilanne

Jälkiviisaat keskustelivat Aamu-tv:ssä vaaliehdokkaiden väsymyksestä ja Nokian yt-neuvotteluista. Keskustelijoina olivat Maria Pettersson, Kalle Isokallo ja Jan Erola.

Ylen aamu
Jan Erola, Maria Petterson ja Kalle Isokallio YLE:n Aamu-tv:n Jälkiviisaissa.
Kalle Isokallio, Jan Erola, Maria Petterson pohtivat mm. vaaliehdokkaiden kampanjarääkkiä ja sitä oliko se liian kova.

- Kuka on väsynyt?, Jälkiviisaat pohtivat puolueiden esiintymisiä mediassa.

- Puoluejohtajille aika raskas urakka, jos gallupit suunnilleen toteutuvat, Kalle Isokallio pohti.

- Se mitä vastauksia saadaan, niin hyvin vähän uutta, Maria Pettersson sanoo.

- Miettii perussuomalaisia, niin heillä on yksi kasvo käytössä, niin eihän se mikään ihme ole, että se kuluu loppuun, Jan Erola sanoi.

- Ihmeen myöhään tää eläkevastuu tuli mukaan, Erola jatkoi.

Petterssonin mukaan vaaleissa on nähty taidokasta vastamainontaa.

Isokallion mielestä viime päivinä politiikkaan on kelvannut mikä tahansa aihe.

Nokia Suomen pelastajana?

- Nokiahan ei kannattele meitä ikuisesti ja olisikohan asialle tehtävä jotain?, Pettersson kysyi.

Kalle Isokallio hoitaisi nykyisiä vientiyrityksiä entistä tarkemmin, jotta Suomi menestyisi.

Mitä mieltä sinä olet?

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi