Moni ehdokas vieroksuu vaalirahailmoitusta

Hämäläiset kansanedustajaehdokkaat ovat jättäneet harvakseen ennakkoilmoituksia vaalirahoituksestaan. Kaksi päivää ennen vaaleja perjantaina aamulla noin kolmasosa Hämeen vaalipiirin yhteensä 132 ehdokkaasta on avannut vaalirahoituksensa salaisuuksia valtiontalouden tarkastusvirastoon puolue- ja vaalirahoitusvalvontaan.

Kampanja-/vaalirahoitus
vaalirahoitusilmoituslomake lähikuvassa, sormet.
YLE

Monen puolueen ehdokkaat ovat jättäneet väliin ennakkoilmoituksen tykkänään – esimerkiksi kokoomuslaisista ja demareista yksikään ei ole vaivautunut kertomaan vaalirahoituksestaan toistaiseksi mitään.

Tosin pakkokaan ei vielä ole, sillä ilmoitus on vapaaehtoinen. Vaaleissa kansanedustajiksi valittujen on sen sijaan tehtävä selkoa vaalirahoistaan, mutta näiden ilmoitusten on oltava kaiken kansan katsottavana kahden kuukauden kuluttua vaaleista.

Hämeen vihreistä kaikki ovat ennakkoilmoituksen jättäneet ja samoin lähes kaikki Vasemmistoliiton ja Piraattipuolueen ehdokkaat. Päähallituspuolue Keskustasta ilmoituksia on viisi eivätkä perussuomalaisetkaan ole erityisen ahkerasti ilmoituksia jättäneet. Listaa täydentävät pari kristillistä ja muutama pienpuolueiden ehdokas.

Likimainkaan kaikki eivät siis ilmoitusta ole jättäneet, mutta jätettyjen perusteella vaalikampanjointi on varsin rahakasta Vasemmistoliitossa. Arkadianmäelle Matti Kauppilan jalan jäljille halajavat sekä Antti Holopainen että Aino-Kaisa Pekonen. Molempien vaalibudjetti on 30 000 euroa. Holopainen kampanjoi pääosin omalla rahalla – Tradekalta on silti tullut 1000 euroa ja puolueyhdistyksiltä 2000 euroa.

Myös Pekosella on paljon omaa rahaa ja tukia yksityishenkilöiltä. Lisäksi Riihimäen Vasemmistoliitto tukee häntä 4000 eurolla ja yritystukia on käytössä 1400 euroa.

Rahaa liikkuu myös ministeri Sirkka-Liisa Anttilan vaalisirkuksessa, hän ilmoittaa kampanjansa rahoitukseksi 33 000 euroa, josta 7000 euroa on yritystukia ja 1500 euroa Turkistuottajilta.

Kovin moni istuva hämäläinen kansanedustaja ei ole ennakkoilmoitusta vaalirahoistaan tehnyt. Sirkka-Liisa Anttilan lisäksi hänen puoluetoverinsa Risto Autio sekä kristillisten Päivi Räsänen ovat kuitenkin ilmoituksen jättäneet.

Aution budjetti on 14 000 euroa, jossa yritystukia ei ole lainkaan. Räsänen taas aikoo uusia kiinnityksensä 18 000 euron vaalibudjetilla. Tästä iso osa on omia rahoja sekä puolueelta saatuja tukia. Ilmoituksen mukaan yritykset rahoittavat Räsäsen kampanjaa noin 2400 eurolla.

Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja Riitta Lonka kuuluu myös ilmoituksen jättäjiin. Hänen kampanjakulunsa nousevat runsaaseen 17 000 euroon.

Ennakkoilmoitusten perusteella iso osa ehdokkaista on mukana pelkästä kampanjoinnin riemusta. Rahaa äänten kalasteluun satsataan enintään muutama sata euro tai sitäkin vähemmän. Varsinkin Piraattipuolueen edustajilla ennakkoilmoitus näyttää pelkkää tyhjää. Vihreistä lahtelaisten kulttuuripiirien hyvin tuntema teatterijohtaja Jari Juutinenkaan ei rahoilla näytä pröystäilevän – vaalibudjetti 500 euroa.

Ennakkoilmoituksista näkee myös sen mihin mainontaan ehdokkaat ovat valmiit sijoittamaan roposia. Lehtitaloille eduskuntavaalit ovat jälleen kerran hyvä tulolähde, kun kampanjarahoista ylivoimaisesti suurin osa kuluu sanoma-, ilmaisjakelu ja aikakausilehtimainontaan. Tv-mainontaan uskovat televisiosta jo tutut kasvot ja muut kokeilevat kepillä jäätä internetissä.

Lähteet: YLE Lahti / Tapio Enlund