Yö jonossa: Forssalaisnuoret haluavat äänestää ensimmäisinä

Joukko aktiivisia nuoria valtaa lauantai-iltana Forssan kaupungintalon pihan. He aikovat äänestää sunnuntaina ensimmäisten joukossa, siksi kaupungintalon pihalla jonotetaan koko yö. Yöretkelle on toinenkin syy; aktiiviset nuoret tempaisevat saadakseen nuorison äänestämään.

nuoret
Nuori nainen istuu makuupussiin kietoutuneena ulkona
Ainakin lämmin makuupussi on äänestystä odotellessa tarpeen, sanoo Suvi Lehtinen.YLE / Eeva Hannula

Kun Forssan kaupungintalon pihalle nousee lauantai-iltana telttoja, ja pihalla häärii nuorisoa, kannattaa heitä mennä jututtamaan. Tarkoitus on saada muutkin nuoret äänestämään.

Telttailijat ovat varustautuneet makuupusseilla ja retkikeittimillä. Nuoret myös yöpyvät teltoissaan, ja ovat näin valmiina äänestämään heti, kun kaupungintalon ovet sunnuntai-aamuna äänestäjille avautuvat.

- Haluamme tempaista äänestysaktiivisuuden puolesta. Idea on sama kuin elokuvien ensi-illoissa, missä ihmiset saapuvat paikalle hyvissä ajoin varmistaakseen, että saavat parhaat paikat. Minä aion päästä ensimmäisenä äänestämään, sanoo Suvi Lehtinen, joka itse on hyvinkin kiinnostunut politiikasta.

- Odotan jännittyneenä vaalien tulosta ja tulevia hallitusneuvotteluja, ja kenties lähden itsekin jo seuraavissa kunnallisvaaleissa mukaan politiikkaan, mikäli opinnot Hämeen ammattikorkeakoulussa vain sallivat, kertoo Suvi Lehtinen.

Lähteet: YLE Häme