Vaalipäivän äänestys ollut vilkasta

Äänestys eduskuntavaalien varsinaisena vaalipäivänä on ollut paikoitellen selvästi viime vaaleja vilkkaampaa. Esimerkiksi Helsingistä, Turusta ja Lapualta kerrotaan, että äänestäjiä on paljon ja jotkin äänestyspaikat ovat ruuhkautuneet.

Vaalit 2011
Ihmisiä äänestyspaikalla.
Helsingin Kallion äänestyskopeilla oli kansalaisia heti sunnuntaiaamuna.

Helsingissä vaalivirkailijat ovat viestittäneet keskusvaalilautakuntaan, että ihmisiä on runsaasti liikkeellä ja äänestys on vilkkaampaan kuin aiemmissa vaaleissa. Lisäksi keskusvaalilautakunnan puhelimiin on tullut lukuisia yhteydenottoja, kun äänestäjät ovat kyselleet viime hetken ohjeita.

Uuden eduskunnan kokoonpanoon voi vaikuttaa iltakahdeksaan asti. Ennakkoon äänensä antoi lähes kolmannes äänioikeutetuista.

Vaalipäivän aamuna olivat ensimmäiset äänestäjät esimerkiksi Helsingin Kalliossa oven takana odottamassa vaalihuoneiston avautumista.

Martti Pöyhönen kertoi odottavansa iltaa innostuneesti.

- Minulla on jo ostettuna pullat ja kahvit ja päästään sitten hurraaman kun hänestä tulee kansanedustaja, kertoi Pöyhönen ehdokkaansa menestykseen luottaen.

Sanna Pykäläniemi oli saanut valinnalleen vahvistusta vaalitenteistä.

- Tiesin jo etukäteen ketä äänestään ja kaikki vaalikeskustelut vain vahvensivat sitä.

Myös Lapualla ja Tampereella vaaliuurnat ovat täyttyneet vilkkaasti.

Uudistunut jännitysnäytelmä

YLE TV1 näyttää vaalijännitystä suorassa lähetyksessä Helsingin musiikkitalolta, johon puoluejohtajat kokoontuvat puolueidensa vaalivalvojaisista iltayhdeksän maissa.

Siinä vaiheessa tiedossa ovat ennakkoäänestyksen tulokset, jotka julkaistaan iltakahdeksalta. Vaalitulokseen lisätään vaalipäivänä annetut äänet sitä mukaan kun ne ehditään vaalilautakunnissa laskea. Iltayhdeksän jälkeen YLE julkaisee vaaliennusteensa, joka on ennustanut vaalitulosta hyvin tarkasti koko 2000-luvun. Vaalien voittajat ja häviäjät alkavatkin todennäköisesti hahmottua jo tuolloin.

Koko maan alustavan laskennan tulos on valmis yleensä puoleenyöhön mennessä.

Ennakkoon äänesti reilu 32 prosenttia äänioikeutetuista. Ennakkoäänestäminen vilkastui neljän vuoden takaisesta, jolloin ennen varsinaista äänestyspäivää uurnilla kävi reilu 29 prosenttia äänioikeutetuista.

Tämänkertaiset eduskuntavaalit ovat kiinnostaneet aikaisempaa enemmän myös ulkomailla. Ulkoministeriön kautta vaaleja seuraamaan on tullut ennätykselliset 80 ulkomaista toimittajaa.

Ylen suora vaalilähetys alkaa TV1:ssä klo 19.30 ja FST5:llä klo 19.55. Radion vaalitulospalveluohjelma alkaa kello 19.50 Radio Suomessa. Radiokanava YLE Puhe seuraa puolestaan television vaalilähetystä kello 19.30 eteenpäin.

Lähteet: YLE Uutiset