Laatikainen: Hirmuinen oli vaalin tulos

Yllätyksellisyyteen varauduttiin eduskuntavaaleissa, mutta silti tulos lyö ällikällä lähes kaikki kansalaiset, kenties jopa perussuomalaisten Timo Soinin. Hallituksen muodostaminen ja pystyssä pitäminen on oleva hyvin vaikea urakka. Kun neuvotteluissa on edetty satamaan, myös tällöin saatetaan kummastella.

puolueet
Erkki Laatikainen
YLE Keski-Suomi / Arvo Vuorela

Kansanvalta on puhunut. Pulinat pois. Tämä Johannes Virolaisen tokaisu henkilökohtaisen karvaan tappion hetkellä vuosikymmeniä sitten on painunut ohjeelliseksi säännöksi.

Perussuomalaisten yltäminen kärkiryhmäpuolueeksi viestii ihmisten räjähtävän kokoista tyytymättömyyttä. Johtavilla puolueilla on mitä vakavin syy katsoa peiliin ja miettiä, olisiko asioita voitu hoitaa toisin.

Hallituspolitiikka on jo pari vuosikymmentä leimaantunut virkamieshallinnon kaltaiseksi. Vaalien tuloksella ja hallituspohjan muutoksilla ei ole ollut tunnistettavaa vaikutusta Suomen linjaan. Puoluejohtajat ovat vieraantuneet ihmisistä ja heidän huolistaan. Talouselämän eliitin lähes suunnaton ahneus on suututtanut kansaa. He eivät tervejärkisinä ymmärrä miljoonien eurojen vuosituloja oikeudenmukaisiksi. Piskuisessa Suomessa on leikitty suuren Amerikan tyyliä. Maahanmuuttosäännöt on koettu löysiksi eikä Euroopan unionin muutamien jäsenvaltioiden talouskriisien auttaminen miellytä.

Perussuomalaisten huikea nousu on puolueelle ilo, mutta aiheuttaa se myös murhetta. Kuinka Timo Soini pystyy pitämään kirjavan joukkonsa edes säädyllisessä järjestyksessä? Puolueloikkaukset vaalikauden aikana ovat mahdollisia, jopa ilmeisiä.

Hallituksen kokoaminen alkaa suurimman puolueen puheenjohtajan Jyrki Kataisen johdatuksessa. Kokoomuksen, sosiaalidemokraattien ja perussuomalaisten pohja tuntuu todennäköiseltä. Parlamentaarisesti sillä on selkeä enemmistö, mutta perussuomalaisten ilmeinen heiluvuus sisältää riskin.

Keskustalle vaalit olivat rökälesyöksy. Puolueella tuskin on muuta saumaa kuin jäädä oppositioon kasvamaan. Kahdeksan vuoden hallitustaipaleen jälkeen tämä on luonnollista. Räväkällä opponoinnilla keskusta voi palautua vaalikauden tai kahden jälkeen paalupaikalle. Tämä vaatii johdolta taitoa.

Mari Kiviniemi tarrautui suorastaan huvittavalla tavalla hokemaan pääministeriyttään. Hän myötäili kokoomusta ja painui puheenjohtajana Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen varjoon. Kiviniemen korosteisen helsinkiläisliberaalisuus kostautui maakunnissa. Kiviniemen asema puheenjohtajana kohoaa keskusteluun, mutta päätelmien tekeminen juuri nyt olisi ennenaikaista. Moni valtiollinen johtaja on noussut maamme kärkihahmoksi vasta henkistä kasvua vaatineiden syövereiden jälkeen. Paavo Lipponen kelpaa esimerkiksi.

Keski-Suomi yhä Jyväskylä-painotteisempi

Keski-Suomessa korostuu Jyväskylän asema eduskunnassa. Vain vaalipiirin ääniharava keskustan kivijärveläinen Anne Kalmari, perussuomalaisten viitasaarelainen Teuvo Hakkarainen ja jämsäläinen sosiaalidemokraatti Tuula Peltonen ovat Jyväskylän ulkopuolelta. Jyväskyläläisiä parlamentaarikkoja on peräti seitsemän. Tämä lienee pitkän kantaman näky. Eduskuntaan on yhä hankalampi päästä maakunnan pääkaupungin ulkopuolelta.

Perussuomalaisten yltäminen kahteen paikkaan noudattaa valtakunnallista suuntausta. Sosiaalidemokraattien paikan menetys on kirpakka, kun puolueen rooli on vuosikymmenet ollut hyvin vankka. Keskustan paikan menetys oli ennakoitavissa eikä edustuksen puoliintuminen eli kahden paikan miinus ollut kaukana. Tappion suuruus rummuttaa johtavien persoonien nuorentamisen merkitystä. Anne Kalmarin siirtyminen suosituimmaksi kansanedustajaksi, Mauri Pekkarisen ohi, on merkki ilmiöstä.

Toimi Kankaanniemen myötä liukuu arvokas siivu parlamentaarista kokemusta. Hän on ollut sovitteleva ja rakentava kansanedustaja. Keuruulaisen Lauri Oinosen kotiinjääminen oli aavisteltavissa. Hän voi olla tyytyväinen 12 vuoden parlamenttijaksoon.

Sosiaalidemokraattien edustajan Susanna Huovisen merkitys maakunnan asioiden paimentajana korostuu. Hän saattaa olla ministeri. Myös kokoomuksen Henna Virkkusen jatkaminen valtioneuvostossa on hyvin mahdollista. Mikäli näin käy, maakunnalla säilyy oiva yhteys korkeimpaan päätöksentekoon.

Kokoomus otti nyt sen voiman, kaksi kansanedustajaa, mikä sillä on menneisyydessä kauan ollut. Puolue on jäänyt hilkusti yhteen edustajaan useissa viime vaaleissa. Palautuminen normaaliin tilanteeseen on luonnollista.

Kiintoisaa on arvioida mainonnan arvoa. Rahan käyttö ei ilman muuta turvannut edustajuutta niin kuin nähdään Mikael Palolan ja Ahti Ruoppilan kohdalla. Tämä on lohduttavaa, sillä yhteiskunnan elitystymisen eräs signaali on rahan mahdin korostuminen vaaleissa. Perussuomalaiset mainostivat niukasti, mihin sisältyy vakaa piirre.

Lähteet: Professori Erkki Laatikainen