Huhut vahvistuvat: Teini-idolista tulee Jeff Buckley

Musavideoista tuttu ohjaaja saattaa päästää Twilight-tähden kitaran varteen. Twilight-elokuvasarjasta tuttu kimaltava vampyyrimies Robert Pattinson on paljastanut tavanneensa edesmenneen laulajan Jeff Buckleyn äidin, joka toimii pojastaan työstettävän elokuvan tuottajana.

viihde
Näyttelijä Robert Pattinson
Nina Prommer / EPA

- Tapasin hänen äitinsä ja hän oli tosi kiva. En tosin tiedä mitä elokuvalle kuuluu. Se ei oikein ole minun käsissäni. Rakastan kyllä Jeffin musiikkia. Hän oli mahtava.

Hallelujah, Grace ja Last Goodbye -kappaleistaan tunnettu Jeff Buckley menehtyi vuonna 1997. Pattinsonilla on omaakin musiikkitaustaa ja Twilight - Houkutus -elokuvasta löytyy kaksi tähden itsensä säveltämää kappaletta.

- En usko, että pystyn laulamaan, kuten Jeff. Hän oli uniikki. En myöskään osaa soittaa kitaraa yhtä hyvin kuin hän. Se vaatisi aika paljon kovaa työtä. Jos joku vain imitoisi Jeffin ääntä, niin eihän se olisi oikein. Mutta kyse on lopulta käsikirjoituksesta.

Pattinsonia on huhuttu elokuvan pääosaan jo aiemminkin. Buckleyn äidin tapaaminen vaikuttaa jo siltä, että ollaan hyvin lähellä nimien rustaamista sopimukseen. Elokuvan ohjaajaksi on kiinnitetty urallaan musiikkivideoita niin R.E.M.:lle, The Smashing Pumpkinsille kuin Radioheadillekin työstänyt Jake Scott.

Lähteet: YLEX