Saksa opettaa, osa 2

Tampereen raatihuone. Neljän suuren puolueen johtajien vaalitentti on juuri alkamassa. Kiviniemi, Katainen, Urpilainen ja Soini päivittivät Ylen uutisista tietonsa Irlannin pankkikriisistä ja Libyan tilanteesta, ja marssivat saliin Jan Anderssonin ja Kirsi Skönin grillattaviksi.

Vaalit 2011
Matti Virtanen
YLE/Uutisgrafiikka

Ennen tenttiä vahtikoira pääsi esittämään kaikille neljälle yhden kysymyksen: Jos vaalitulos toteutuu mielipidemittausten mukaisesti, kuinka moni paikalla olevista neljästä puolueesta joutuu oppositioon?

Vastaukset olivat, puheenjohtajien saapumisjärjestyksessä:

Urpilainen, sdp: "Yksi."

Kiviniemi, keskusta: "Yksi tai kaksi."

Katainen, kokoomus: "Mahdollisesti yksi."

Soini, perussuomalaiset: "Vähintään yksi."

Siis kolmen suuren hallitus on tämän perusteella todennäköisempi kuin nykyinen malli, jossa hallituksen rungon muodostavat kaksi suurta. Hyvästi vuosikymmeniä kestänyt kolmipuoluejärjestelmä!

Parlamentarismin kannalta tilanne ei kuitenkaan olisi kovin hyvä. Saksan liittotasavallassa on sen 62-vuotisen historian aikana kaksi kertaa kokeiltu ns. suurta koalitiota, jossa suurimmat puolueet ovat menneet samaan hallitukseen.

Molemmilla kerroilla kristillis- ja sosiaalidemokraattien avioliitto jäi lyhyeksi, kun kansa kyllästyi konsensukseen. Vuosina 1966-1969 sekä 2005-2009 istuneet suuret koalitiot päättyivät jomman kumman blokin, vasemmiston tai oikeiston selvään vaalivoittoon.

Suomessa on toki kokemusta sosiaalidemokraattien ja porvarien yhteistyöstä, mutta näiden hallitusten tukena on aina ollut koko joukko pienpuolueita, ja demarien ollessa hallituksessa toinen isommista porvarillisista ryhmistä on ollut oppositiossa. Nyt vaikka kaikki pienpuolueet voidaan jättää oppositioon, jos kolmen suuren välillä syntyy sopu.

Kaikki tietävät, että keskusta, kokoomus ja Sdp voisivat tulla toimeen keskenään. Mutta blokkiraja kulkeekin nyt muualla: perussuomalaisten ja muiden välillä. Jos kansan mielipidettä mitataan puoluekannatusten muutoksella, Soinin jättäminen oppositioon voitaisiin tulkita kansanvallan halveksunnaksi.

Ihan matemaattisesti ajatellen on harmi, ettei Soinin kannatus näytä riittävän hallituksen muodostamiseen. Puheenjohtajien vastauksista voi päätellä, että suomalainen suuri koalitio tarvitsee kolme suurta. Saksan kokemuksista taas voi päätellä, että se jää hyvin lyhytaikaiseksi. Mutta ehkä blokkijako sitten selvenee.

Lähteet: Matti Virtanen Kirjoittaja on TV:n ajankohtaisohjelmien toimituspäällikkö