Politiikan määritelmä

Politiikka on “yhteisten asioiden hoitamista” tai “mahdollisuuksien taidetta”.

Vaalit 2011
Grafiikka toimituspäällikkö Matti Virtasen vaaliblogiin
YLE Uutisgrafiikka

Juhlapuheista tutut fraasit pitävät periaatteessa paikkansa. Kompromissit ovat välttämättömiä monipuoluejärjestelmässä, mutta selvyyden vuoksi määritelmä on syytä panna uusiksi: “Politiikka on sitä, että mennään mukaan tekemään oman kannan vastaisia päätöksiä.“

Demarit hyväksyivät viimeksi hallituksessa ollessaan hyvätuloisia suosivia veropäätöksiä ja tuloerojen kasvua, vaikka omat kannattajat sellaista periaatteessa vastustivatkin. Myös vasemmistoliitto oli mukana köyhiä kiusaamassa, vuoteen 2003 saakka.

Keskusta on ikävien päätösten mestari. Sen johdolla Suomi liittyi keskustalaisten enemmistön tahdon vastaisesti EU:hun, ja päätti lisäydinvoiman rakentamisesta. Maataloustukia on leikattu, talonpojan tappolinja jatkuu.

Vihreiden ydinvoimapolitiikasta on jo sanottu kaikki tarpeellinen. Heille pitäisi jo antaa kunnioitusta eli respektiä siitä, että he tajuavat mitä eroa on hallituksessa ja oppositiossa istumisella.

Rkp on mukana hallituksessa, joka poisti pakollisen ruotsin ylioppilaskirjoituksista. Nyt se yrittää estää pakkoruotsin poistamisen peruskoulusta, mutta on helppo arvata mikä tulee olemaan lopputulos, Venäjän ja venäjän merkityksen kasvaessa.

Kokoomus on tunnetusti ollut aina valmis ihan mihin vaan, jopa verojen kiristämiseen ja Neuvostoliiton mielistelyyn, päästäkseen hallitukseen. Ilmastopolitiikassaan kykypuolue on keskustan tapaan luottanut lähinnä vihreiden kykyihin ja ideoihin. Nyt puuttuu enää, että se muuttaa kantansa ydivoimaan.

Kristillisdemokraatit menevät hallitukseen, jos pääsevät, vaikka joutuisivat siellä istuessaan hyväksymään abortit ja edistämään seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastoin Raamatussa annettuja vihjeitä.

Ensi vaalikaudella ainakin pari asiaa on jo kuulutettu kirkossa, ainakin katolisessa. Unioni jatkaa kriisimaiden tukemista, eikä rahaliittoa päästetä kaatumaan. Suomi pysyy länsi-integraation tiellä. Myös uusia ydivoimaloita rakennetaan, koska niin on päätetty.

Paras keino saada ikäviä päätöksiä toteutettua on valita niiden tekijäksi vastustajien nokkamies. Kun Mauno Koivisto ja Esko Aho olivat sopineet Suomen liittymisestä EU:hun, ulkoministeriksi otettiin MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto. Hän teki likaisen työn tehokkaasti, ja pari vuotta myöhemmin Suomi oli jäsen.

Vääräleuat sanoivat silloin, että Suomi liittyy seuraavaksi Natoon, kunhan ensin saadan vasemmistoliiton Jaakko Laakso puolustusministeriksi. Laakso lähtee näissä vaaleissa eläkkeelle, mutta nyt hänen asemassaan on perussuomalaisten Timo Soini.

Jos perussuomalaisten gallup-suosio realisoituu, he voivat suomalaisen tavan mukaan marssia hallitukseen ja ottaa ainakin neljä ministerinpaikkaa.

Mutta kynnyskysymykset on määriteltävä uudelleen, jotta omille kannattajille voidaan tuottaa välttämättömiä pettymyksiä.

Eteenpäin Heikki Haaviston viitoittamaa tietä!

Lähteet: Matti Virtanen Kirjoittaja on TV:n ajankohtaisohjelmien toimituspäällikkö