Ötökät tulevat taas

Useimmat pistävät tai purevat kotimaiset hyönteiset eivät aiheuta kiusaa suurempaa vahinkoa. Ikävään kutinaankin löytyy monenlaista helpotusta niin apteekista kuin kotikonsteillakin.

hyönteiset
Sääski on Kaakamon kansalliseläin
Sääski, hyttynen vai itikka? Rakkaalla kiusalla on monta nimeä.Jari Vesa / Yle

Suomen hyönteisistä inhottavimpia ovat kovapintaiset puutiaiset eli punkit, sillä ne voivat levittää tarttuvia tauteja. Punkit ovat aktiivisia huhti-toukokuusta loka-marraskuuhun asti. Ne lähtevät liikkeelle, kun lämpötila on maaperässä noussut keväällä 5-7 asteeseen.

- Tähän aikaan viimeistään tulisi huolehtia siitä, että punkkirokotesarja on rokotettu viimeiseen asti, jos haluaa sen tehokkaaksi, neuvoo apteekkari Elina Hakkarainen Kälviän apteekista.

Hänen mukaansa myös lemmikkien suojasta kannattaa huolehtia esimerkiksi karkotetta sisältävällä pannalla, jotta punkit eivät kulkeutuisi kissan tai koiran matkassa esimerkiksi makuuhuoneeseen.

Jos punkin puraiseman kohdan ympärille tulee halkaisijaltaan viiden sentin suuruinen punainen, kehämäinen rengas, on syytä hakeutua lääkäriin.

Kirput

Kirpun pureman huomaa usein muutaman kutisevan ja punoittavan jäljen ryppäänä vaatteiden peittämällä ihoalueella.

- Keväisin törmätään tavallisimmin lintukirppuihin. Niitä saattaa pöllytä maasta nurmikkoa haravoidessa. Tavallisesti ne järsivät jalkaa polven alapuolelta jalkaa aiheuttaen kovaakin kutinaa. Sitä voi hoitaa hydrokortisonivoiteella ja kylmällä kääreellä, sanoo Elina Hakkarainen.

Paarmat

Paarmat kuuluvat kärpäshyönteisiin, joita Suomessa on 37 eri lajia. Uhrinsa kimppuun paarmat suunnistavat lämmön ja hiilidioksidin avulla. Aktiivisimmillaan ne ovat aurinkoisina kevätpäivinä. Myös lähestyvä ukonilma saa paarmat pörräämään tavallista innokkaammin.

- Paarman syljessä on erityisen paljon ärsyttäviä aineita. Se puraisee ihon kunnolla rikki ja ruikkaa sylkeä ihon alle. Sylki aiheuttaa laajenevan palluran ja kutinan. Jos ne joskus pääsevät puremaan kasvojen alueelta ja varsinkin läheltä silmää, saattaa silmä muurautua kokonaan umpeen.

Elina Hakkarainen neuvoo käyttämään paarman pureman hoitoon tarvittaessa kyypakkausta, jos allerginen reaktio on laaja-alainen ja erityisen voimakas.

Hyttyset

Hyttyselle ihmisen läheisyyden paljastaa hien tuoksu ja hengityksen hiilidioksidi. Useimmat hyttyslajit ovat aktiivisia yöaikaan tai hämärässä.

- Hyttysen pistoihin reagointi on hyvin yksilöllistä. Joku sietää niitä enemmän, joku toinen vähemmän. Paukamien hoitoon voi käyttää paikallishoitona hydrokortisonia tai viilentäviä voiteita, sanoo Kälviän terveysaseman vastaava hoitaja Aila Leppäniemi.

Hirvikärpäset

Varsinkin marjastajille ja sienestäjille tuttu riesa on hirvikärpänen, joka tunkeutuu hiuksiin ja vaatteiden alle tarrautuen tiukasti ihoon.

- Hirvikärpänen on ikävä kaveri, koska siitä voi aiheutua viivästyneitä reaktioita. Kutinaa saattaa olla suunnilleen samalla paikalla jopa puolisen vuotta. Hoidoksi käy hydrokortisoni tai pahemmissa tapauksissa allergialääkkeenä käytetty antihistamiini. Syksyllä on markkinoille tulossa karkote, jonka pitäisi tehota myös hirvikärpäsiin, kertoo apteekkari Elina Hakkarainen.

Hirvikärpäsen puremien raapimista kannattaa välttää, koska paukamat tulehtuvat herkästi.

Ampiaiset ja mehiläiset

Ampiaiset ja mehiläiset ovat allergisten reaktioiden aiheuttajina vaarallisimpia hyönteisiä. Kimalaiset aiheuttavat harvoin reaktioita.

- Jos pistoksia saa enemmän, tilanne saattaa olla vakavakin. Yksittäiset pistot ovat harvemmin vaarallisia. Toki pienten lasten kohdalla asia voi olla erilainen, myös pistoskohdalla on merkitystä. Esimerkiksi kaulan tai suun alueen pistos on hyvä käydä näyttämässä lääkärille, selvittää vastaava hoitaja Aila Leppäniemi.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa