Koe uusi yle.fi

Neandertalilaiset hautasivat vainajansa symbolisin menoin

Espanjasta on löydetty neandertalinihmisten hautausmaa, joka kertoo neandertalilaisten todennäköisesti harjoittaneet hautajaismenoja ja kyenneen symboliseen ajatteluun kauan ennen nykyihmisten esivanhempia.

kulttuuri
Kaksi miehen päistä tehtyä näköismallia.
Neandertalin ihmisestä tehtyjä malleja Bonnin Landesmuseumissa Saksassa.Joerg Carstensen/EPA

Sima de las Palomasissa Etelä-Espanjassa sijaitseva neandertalilaisalue on ajoitettu 50 000 vuoden taakse. Sieltä on löydetty kaikkiaan noin kymmenen ihmisen jäänteet.

Nyt löydetyt kolme vainajaa lepäsivät kiviröykkiön alla. Tutkijoiden mukaan he tuskin päätyivät kivikkoon onnettomuuden vuoksi, vaan heidät haudattiin tarkoituksella villieläinten ulottumattomiin.

Ennen hautaamista vainajien kädet oli nostettu lähelle päätä. Asento on tutkijoille tuttu myös aiemmin löydetyistä neandertalilaishaudoista, joten sillä uskotaan olleen symbolista merkitystä.

Neandertalilaiset kävivät hautausmaalla

Lisäksi hautaröykkiöissä oli kahden pantterinkäpälän jäänteet, vaikka alueella ei ole muutoin ole merkkejä panttereista.

Alueelta on löytynyt myös työkaluja sekä ruoanjätteitä ja nuotionpohjia, jotka kertovat toistuvista vierailuista hautausmaalle.

Vainajien mahdollisia sukulaissuhteita tutkijat eivät pysty määrittelemään, sillä luiden DNA-aines on tuhoutunut. Muutoin luurangot ovat säilyneet paremmin kuin useimmat muut löydetyt neandertalilaisten jäänteet.

Euroopasta tunnetaan kaikkiaan muutamia kymmeniä neandertalilaisten hautapaikkoja.

Sima de las Palomasin löydöstä kertoo verkkolehti Discovery News. (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Anniina Wallius