Napapyörteen häiriö kiristää pakkasia

Parina viime vuonna Suomessa on koettu poikkeuksellisen kylmä ja paikoin hyvin luminen talvi. Harvinaisen kylmää on ollut monessa muussakin paikassa aina Floridaa myöten. Ilmastotutkijoiden mukaan kylmät säät johtuvat maapallon lämpenemisestä, joka hajottaa pohjoisnavan yllä pyörivän kylmän ilmavirtauksen.

Kotimaa
Napapyörre (eng. polar vortex)
Alfred Wegener Institute

Parina viime talvena on saatu seurata uutisia lumikaaoksesta Helsingissä, puistoihin jäädytetyistä luisteluradoista Keski-Euroopassa ja pakastuneista appelsiinipuista Floridassa. Tuntuu siltä, että ilmasto olisi hypännyt hyvän matkaa kylmempään suuntaan.

Arktisen keskuksen professori Bruce Forbes sanoo, että ilmiö on huomattu laajalla ympäri maailman, mutta sen syy ei ole yksinkertainen.

- Kysymys on siitä, että miksi ilmaston lämpenemisen aikana talvet ovat muuttuneet kylmemmiksi monin paikoin kuten esimerkiksi Washingtonissa, Lontoossa tai Keski-Euroopassa. Tai Helsingissä, jossa on ollut parina talvena kylmempää ja lumisempaa kuin täällä Rovaniemellä.

- Normaalisti pohjoisen pallonpuoliskon säätä hallitsevat kaksi ilmiötä: niin sanottu arktinen oskillaatio ja Pohjois-Atlantin oskillaatio. Ne ovat saavat sään pysymään pitkiä aikoja melko johdonmukaisesti samantyyppisenä esimerkiksi Pohjois-Euroopassa.

Eli nämä kaksi oskillaatiota eli ilmakehän värähtelyilmiötä vakauttavat niin sanotun suursäätilan, jolloin esimerkiksi Suomessa sää ei paljoa vaihtele muutamien viikkojen tai jopa kuukausien aikana. Joskus nämä oskillaatiot vaikuttavat siten, että sää on erityisen kylmä, kuten kävi muun muassa tammikuussa vuonna 1999, jolloin Kittilän Pokassa mitattiin virallisesti -51,5 astetta.

- Vuosina 1999 ja 2000 meillä oli viimeksi tällainen kylmien talvien kausi, jolloin Rovaniemelläkin oli yleisesti alle -40 astetta ja Pokassa tehtiin kylmyysennätys. Sen jälkeen meillä oli 9-10 lämmintä talvea, ja nyt on ollut taas pari kylmää talvea peräkkäin.

Miten lämmin tuo kylmää?

Tähän asti kaikki on selvää. Mutta miten tämä liittyy ilmaston lämpenemiseen?

Ilmiö liittyy talvella pohjoisnavan ympärillä pyörivään hyvin kylmään ilmavirtaukseen, napapyörteeseen (eng. polar vortex). Napapyörteen sisällä on matapaine ja sitä ympäröivät korkeapaineet. Sitä on muodoltaan verrattu usein pyörivään teekuppiin.

Arktisissa olosuhteissa epätavallisen lämpimän meren vuoksi napapyörteen toiminta häiriintyy.

  1. Pohjoista merijäätä sulaa kesäisin entistä enemmän, jolloin se lämpenee aiempaa enemmän auringon valosta ja pysyy lämpimänä pitkälle talveen.
  2. Lämmin ilma nousee ylöspäin talviseen napapyörteeseen, jolloin pyörre häiriintyy ja hidastuu.
  3. Alhaalta tuleva suhteellisen lämmin ilma työntää hyvin kylmää ilmaa pyörteen 'laitojen' yli tai 'kaataa' pyörteen sisällä olevan ilmamassan, jolloin kylmä ilma pääsee leviämään pohjoisnavalta etelään.

Kylmä ilma valuu napapyörteestä vähän samaan tapaan kuin miten teevesi valuu kupin reunojen yli pöydälle, jos sitä kaataa kuppiin liikaa. Aivan reunojen vieressä jää paitsi pahimmasta kylmyydestä.

- Siksi esimerkiksi Helsingissä on voinut olla jopa kylmempää ja lumisempaa kuin meillä Rovaniemellä parin viime talven aikana, koska se 'teevesi' on päässyt valumaan meidän ylitsemme Helsingin päälle ja vielä kauemmaksikin Keski-Eurooppaan.

Eli ilmasto ei ole kylmentynyt pohjoisessa viime aikoina - hyvin kylmä ilma on vain päässyt leviämään talvisin entistä suuremmalle alalle.

Merijään sulaminen vain jatkuu

Itse asiassa pohjoisen napaseudun merijää on sulanut viime vuosina nopeammin kuin mitä aiemmat ennusteet antoivat odottaa.

- Vuonna 2007 napajää suli pienemmäksi kuin mitä kukaan oli osannut ennustaa tapahtuvaksi vielä moneen vuoteen. Vuosi 2008 oli lähes yhtä jäätön. Merijäätutkijat ovatkin alkaneet pohtia, pitäisikö ennusteita reivata pessimistisempään suuntaan. Ei ole enää yhtään varmaa, että kehitys kulkee niin hitaasti kuin yleisesti uskotaan.

- Jopa niin sanotut ilmastokriittiset tutkijat olivat aiempien ennusteiden takana, mutta vuosi 2007 ponkaisi kokonaan ennustekuvioista ulos. Nyt olemme jo sellaisessa tilanteessa merijään kesäisen sulamisen suhteen, missä tutkijat uskoivat meidän olevan vasta vuosikymmenen päästä.

Nenetsien porot kuolevat

Siinä missä helsinkiläiset ovat saaneet kolata pakkaslunta hiki hatussa, ei se lämminkään sää ole aina hyvästä. Esimerkiksi Siperiassa Jamalin niemimaan nenetsit ovat joutuneet hätään lämmenneiden talvien vuoksi.

Professori Forbes on itse tutustunut nenetsien tilanteeseen omassa tutkimustyössään. Tundralla on totuttu olemaan luonnon armoilla, mutta nyt säät heittelehtivät miten sattuu, kuten syksyllä 2006 ja talvella 2007.

- Marraskuussa pitäisi olla jo kylmää, mutta lämpötila sahasi -40:n ja plussan välillä. Välillä oli kylmää, sitten lämmintä ja sadetta, sitten lunta ja taas pakkasta ja niin edelleen. Lumeen syntyi paksu kerros kovaa jäätä, mikä esti poroja syömästä ja monet nenetsit siirtyivä uuteen paikkaan. Sitten tammikuussa sattui sama ilmiö: ensin plussaa ja sadetta, sitten lunta ja 50 astetta pakkasta. Nyt maassa oli kaksi kovaa jääkerrosta. Poronhoitajat yrittivät rikkoa jäätä poroille, mutta vaikean syksyn uuvuttamat kantavat naaraat menehtyivät ja nenetsit menettivät neljänneksen poroistaan sinä talvena.

- Tällainen jään muodostus on yleistä syksyllä ja keväällä, mutta kukaan tapaamistani vanhoistakaan nenetseistä ei muistanut tällaista tapahtuneen aiemmin talven kylmimpään aikaan tammikuussa.

Lähteet: YLE Lappi