1. yle.fi
  2. Uutiset

Pääsiäiskokot karkottivat jälleen noitia

Perinteiset pääsiäiskokot syttyivät jälleen lankalauantaina. Noitien torjumiseksi poltetuilla pääsiäiskokoilla on pitkät perinteet Keski-ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tulen uskottiin karkottavan noitia, ja suurten olkimäärien polttamisen tuovan hyvän sadon.

Kotimaan uutiset
Pääsiaiskokko Kokkolan Halkokarin rannassa.
Pääsiaiskokko Kokkolan Halkokarin rannassa huhtikuussa 2009.Jukka-Pekka Tyhtilä / YLE

Trullien uskottiin yrittävän varastaa muiden vaurauden itselleen muun muassa lypsämällä naapurin lehmän maidot tai leikkelemällä kotieläinten karvoja.

Nykypäivän kokoista on tullut tunnelmallisia kokoontumispaikkoja, joita erilaiset järjestöt ja yhdistykset käyttävät varainkeruussaan. Pääsiäiskokot eli valakiat värittivät pohjalaista pääsiäislauantaita myös tänä vuonna.

Etelä- ja Keski-Pohjanmaan kokkoperinne on levinnyt muuallekin Suomeen. Esimerkiksi Helsingin Seurasaaressa Seurasaarisäätiö ja Helsingin Keskipohjalaiset ry polttivat pääsiäiskokkoja lauantaina.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi