Tallinnan lautat tupaten täynnä lomailijoita

Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöivät laivat ovat vetäneet väkeä pääsiäisviikonloppuna. Erityisesti pääsiäismaanantaina kaikki paikat Tallinnasta Helsinkiin päin ovat olleet loppuunmyytyjä ja laivayhtiöt ovat joutuneet myymään paluumatkan tiedustelijoille ei oota.

Kotimaa
Linda Line Express -alus Helsingin satamassa.
YLE

Viking Linestä kerrotaan, että kaunis sää ja juhlapyhät ovat saaneet suomalaiset lomailijat liikkeelle lahden yli ja koko pääsiäinen on ollut loppuunmyyty maanantai-illan Helsinki-Tallinna-lähtöä lukuunottamatta.

Erityisesti autopaikan tarvitseva voi joutua odottelemaan paluumatkaa.

- Meillä on ollut sekä matkustaja- että autopaikat loppuunmyyty koko pääsiäisen. Ihmiset ottavat Viroon yhä enemmän autoja mukaan nykyään. Niillä sitten jatketaan Tallinnasta eteenpäin muualle Viroon tai ajellaan ihan Tallinnan ympäristössä, kertoo Eckerö Linen toimitusjohtaja David Lindström.

Suomalaiset ovat innostuneet hankkimaan mökkejä Virosta viime vuosina ja lämmin sää on aikaistanut mökkeilykautta. Myös tuhannet Suomessa työskentelevät virolaiset palaavat työpaikoilleen pääsiäisen vietosta.

Linda Linen laivat ovat olleet aivan täynnä, huomiseksi tiistaiksi löytyy Tallinnasta Helsinkiin vielä hajapaikkoja ykkösluokasta. Myös TallinkSiljan lähdöt ovat olleet loppuunmyytyjä pääsiäispyhät, seuraavan kerran tilaa on tiistaina.

Lähteet: YLE Uutiset