1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Presidentti: Kolumbian rankkasateet maan pahin luonnonkatastrofi

Kolumbiaa koko alkuvuoden piinanneet rankkasateet ovat vakavin maata koetellut luonnonkatastrofi, sanoi maan presidentti tiistaina. Huhtikuun aikana rankkasateiden takia on saanut surmansa jo ainakin 69 ihmistä. Kaikkiaan sateet ovat tämän vuoden aikana vaatineet jo lähes sata uhria.

Ulkomaat
Kolumbialainen perhe yrittää pitää tavaroitaan kuivana tulvaveden valtaamassa kodissaan .
Kolumbialainen perhe yritti pitää tavaroitaan kuivana tulvaveden valtaamassa kodissaan Calissa perjantaina.Christian Escobar Mora / EPA

Presidentti Juan Manuel Santos pyysi puheessa kansalta yhtenäisyyttä katastrofista selviytymiseksi.

- On kuin maahamme olisi iskenyt hurrikaani, joka ei halua lähteä, hän kuvaili tilannetta.

Rankkasateet ovat aiheuttaneet tuhoja lähes koko Kolumbiassa. Maanvyöryt ovat tukkineet parikymmentä päätietä, ja paikoittain tiet ovat sortuneet kokonaan. Santosin mukaan sadetuhoista on kärsinyt kolme miljoonaa ihmistä.

La Nina -sääilmiön aiheittamat rankkasateet alkoivat Kolumbiassa loppuvuodesta 2010. Jo viime vuoden puolella sateissa sai surmansa 300 ihmistä. Presidentti Santosin mukaan jatkuvien sadetuhojen takia viranomaiset ovat joutuneet keskittymään hätäapuun.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi