Suomi valmiina auttamaan katastrofien uhreja

Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskus Tampereen Kalkussa on jatkuvassa valmiudessa lähettämään apua katastrofialueille. Logistiikkakeskus näyttää ulospäin vaatimattomalta. Kalkun Mustavuoren kalliot kätkevät kuitenkin sisäänsä valtavan määrän avustustarvikkeita, jotka odottavat lähtökäskyä katastrofin iskiessä.

Kotimaa
SPR:n logistiikkakeskus.
SPR:n logistiikkakeskus sijaitsee Tampereella.YLE

Kysymys ei ole mistään kevyestä rahdista, sillä SPR:llä on valmius lähettää katastrofialueelle kenttäterveysasema tai -sairaala. Sairaala vastaa toiminnoiltaan suomalaista aluesairaalaa.

- Olemme luvanneet, että 48 tuntia siitä kun tulee avustuspyyntö, niin meiltä pitää olla tavaraa valmiina lähtemään. Se mikä hieman on aina kysymysmerkki, johon me ei voida suoraan vaikuttaa, että koska me saadaan se rahtikone, Jari Koiranen, SPR:n kansainvälisen avun suunnittelija kertoo.

Vaativat olosuhteet

Katastrofiyksikkö lähtee Suomesta niin valmiina, että se tarvitsee katastrofialueella vain polttoainetta ja vettä. Vesi puhdistetaan mukana lähtevällä puhdistuslaitteella, ja tarvittava sähkö tuotetaan sähkögeneraattorilla. Olosuhteet katastrofialueella asettavat omat vaatimuksensa myös laitteille.

Katastrofialueelle ei kannata lähettää ihan mitä tahansa lääkkeitä eikä yleensä niitä kalleimpia. Sopivista lääkkeistä on tehty kansainvälinen suositus.

- Lähetämme mukaan lääkkeitä, joita löytyy käytännössä joka puolelta eli ne ovat tuttuja paikallisille hoitajille ja lääkäreille. Toinen huomioitava seikka on myös se, että lääkkeiden hintataso olisi matala, Koiranen tarkentaa.

Lähtiessään logistiikkavarastolta kaikki on pakattu valmiiksi käytännön olosuhteet huomioiden. Pakkauksia ei heitetä pois vaan niistä saadaan kätevästi työtasoja ja kaappeja, joissa lääkkeet ja varusteet ovat suojassa pölyltä ja lialta. SPR:n yksikkö on täysin riippumaton paikallisista olosuhteista.

- Se on täysvarusteltu. Siellä ei ole pelkästään lääkinnälliset välineet, vaan myös hallinto ja tekniikka, jota tarvitaan systeemin pyörittämiseen. Se tarkoittaa sitä, että me ollaan täysin riippumattomia paikallisista rakenteista, koska siellä on aina pula kaikesta. Kun katastrofi on sattunut, niin erityisesti silloin siellä on kaikki lopussa tai menetetty, Koiranen selittää.

Suomella pitkä historia

Kaikki tämä vaatii toimivaa ja raskasta järjestelmää, joka on myös kallis. Se edellyttää myös paljon huoltamista, hankkimista ja varastoimista. Suomen Punaisen Ristin lisäksi vastaavia sairaalayksiköitä on ainoastaan Norjassa, ja Saksassa. Kanadalla on mukana kevennetty versio sairaalasta.

Terveysasemayksiköitä on myös Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa. Joukko, joka pystyy tällä tavalla auttamaan hätätilanteissa, on lopulta melko pieni. Suomella on pitkä historia ja kokemus takanaan.

- Me olemme olleet hyvin aktiivisesti mukana jo useita kymmeniä vuosia sotakirurgisissa toiminnoissa. Jos ihan tarkkoina ollaan, niin ensimmäinen SPR:n lähettämä sotasairaala lähti jo vuonna 1877 Krimin sotaan, Koiranen sanoo.

Akuutti TV2:ssa tänään tiistaina kello 19.20. Tällä viikolla Akuutilla ei ole uusintaa, mutta lähetys on tuttuun tapaan katsottavissa YLE Areenassa.

Lähteet: YLE Uutiset