Laatikainen: Kansanedustajuus on luottamustoimi eikä ammatti

Professori Erkki Laatikainen ehdottaa kansanedustajien toimikausien rajaamista kolmeen tai neljään. Tämä estäisi ammattipolitikoinnin ja puhdistaisi demokratiaa. Kolumnissaan hän pohtii myös tulevan hallituksen uskottavuutta ja Yleisradion rahoituksen tulevaisuutta.

puolueet
YLE Keski-Suomi

Eduskuntavaalien jälkeen pärisee sama rumpu. Jotkut nimekkäät parlamentista tippujat oikuttelevat, kun he ovat menettäneet luottamuksen. He unohtavat äänestäjien olevan aina oikeassa, luottamus mitattavan neljän vuoden välein ja eduskunnan uusiutumisen takaavan raikkautta maamme ylimpään päätäntään.

Jälkitunnelmiensa purkamisessa kunnostautuivat televisiossa kaksi nelivuotiskautta eduskunnassa istunut espoolainen Jyrki Kasvi ja 24 vuoden rupeaman ahkeroinut oululainen Erkki ”Susi” Pulliainen.

Herroista tihkui lähes katkeruus. Saman kaltaisia lausumia on kuultu monilta muilta tipahtajilta. Eräät valitsemattomat edustajat ovat menneinä aikoina eläneet tasapainottomina vuosia. He ovat etsineet syyllisiä tappioonsa ja piehtaroineet itsesäälin lakanoilla, kun kansalaiset eivät suosi parhaita kykyjä. Onpa edustajaa eniten vaaleissa tukenut henkilö saanut rannalla ruikuttajalta kiitoksen sijaan syytösten vyöryn.

Kiukuttelu ja syyllistäminen ovat kummallisuuksia. Näin menetteleville demokratian sisäistäminen on vierasta. Jos konkarit olisi ilman muuta valittava jatkoon, miksi vaaleja järjestettäisiin? Eikö kansalaisilla ole oikeus harkita edustajien ja puolueiden vaihtamista, mikäli tältä tuntuu?

Kansanedustajuudesta runsaine etuineen on rakentunut turhan monelle tehtävä, joka halutaan elämänuraksi. Pyrkimys on luvallinen, mutta tavoittelijan on tiedettävä jatkon olevan katkolla vaaleissa.

Yksi poliitikkojen ihmisistä etääntymisen syy on tehtävien muodostuminen vuosikymmeniä kestäviksi. Poliitikko muuttuu leipäpapiksi, joka julistaa aatetta ja pystyy joihinkin tekoihin, mutta aitous puuttuu. Jos pitkäaikaiset papit saarnaamalla jysäyttävät kotikirkkonsa tyhjiksi, ammattipoliitikot kykenevät fraaseillaan ja omahyväisyydellään karkottamaan suosijansa. Poikkeukset vahvistavat säännön.

Eduskunnan jäsenten vaihtuvuus on tervettä, vaikka joissakin yksittäisissä tapauksissa äänestäjien ratkaisut saattavat sivullisestakin maistua virheellisiltä. Vihon viimeistä silti on, jos epäluottamuksen kohdannut poliitikko äksyilee ja ikään kuin halveksii kansalaisia. Tällöin on perusteet todeta 'äänestäjien menetelleen täsmälleen oikein.

Pitäisikö kansanedustajan toimikausia rajata? Näin ei ole menetelty. Äänestäjille on haluttu jättää harkinnanmahti. Silti idea on hyvä. Sen toteutus estäisi poliitikkojen ammattikunnan synnyn, lähentäisi parlamentin ja ihmisten vuorovaikutusta ja vähentäisi rahan mahtia vaaleissa.

Jos kansanedustajan toimikausia rajoitetaan, niin kuin on tehty tasavallan presidentin kohdalla, ehkä puhuttaisiin kolmesta tai neljästä vaalikaudesta. Eduskunnan työhön perehtyminen vie muutaman vuoden, joten tämä olisi huomioitava uudistuksessa.

Vaalilupausten täyttymistä seurattava

Vaalitaistelussa annetaan runsaat lupaukset. Niiden unohtuminen valtaan päästyä on yksi syy ihmisten turhaantumiseen. Äänestämisellä ei vaikuteta niin vuolaasti kuin uskotellaan.

Poliitikot ja puolueet ovat nyt puntarissa. Ihmisten ja median on aiheellista seurata lupausten toimeenpanoa. Hallituksen muodostavat puolueet ovat avainasemassa.

Näillä näkymillä uuden kabinetin rakentavat kokoomus, sosiaalidemokraatit, perussuomalaiset ja ruotsalainen kansanpuolue.

Estävätkö perussuomalaiset Suomen sitoutumisen Portugalin kriisipakettiin? Saattavatko sosiaalidemokraatit kriisivaltioiden pankit vastuuseen? Supistetaanko tuloeroja rutakasti niin kuin perussuomalaiset ja sosiaalidemokraatit rummuttivat? Toteutetaanko Suomessa raju kuntaremontti siten kuin kokoomus listasi?

Kysymyksiä löytyy paljon mainittua enemmän. Niiden esilläpito on lehdistön ja muun median velvollisuus.

Kokoomus ja perussuomalaiset olivat kuin tuli ja vesi kenttätaistoissa. Kuinka nämä kaksi puoluetta noin vain lumpsahtavat samaan hallitukseen ja kykenevät läpiviemään lupauksensa?

Tulen ja veden runnaus samaan kabinettiin on yhdestä näkökulmasta demokratian kunnioittamista. Toinen mahdollisuus on nähdä asia puolueiden linjakkuuden, uskottavuuden, haalistumisena. Alexander Stubbin ja Timo Soinin kaulaileva kumppanuus luo kysymyksiä. Yrittääkö Stubb ylistyksillään veivata Soinin opetuslapsekseen? Suostuuko Soini kuorolaiseksi?

Ylen rahoitus hallitusohjelmaan

Yleisradion vakaa rahoitus siirtyi viestintäministeri Suvi Lindenin soutamisen ja huopaamisen tuloksena alkavalle vaalikaudelle. Linden ei ole enää Ylen paimen. Hän kadotti luottamuksen.

Yleisradion edellinen toimitusjohtaja, sosiaalidemokraattien puoluesihteeri Mikael Jungner sen sijaan nousi eduskuntaan komealla äänimäärällä.

Tilanne kutkuttaa. Kokoomus on haalinut Yleisradion korkeimman vallan syliinsä. Operaatiossa Jungner syrjäytettiin. Nyt tapahtuu vallanportailla muutos. Se ulottunee Yleisradion hallituksen ja hallintoneuvoston koostumuksiin, myös puheenjohtajuuksiin.

Olennaisinta on luoda kestävä tie Yleisradion elon turvaamiseen. Enää ei siedä vilkuilla, mitä Suomen suurin kaupallinen mediayritys Sanoma tai ruotsalaisomisteinen MTV3 tuumaavat. Niiden kaupallisen intressin mukaista on Yleisradion kuihduttaminen, jopa lahtaaminen. Päättäjältä, hallitukselta ja eduskunnalta, kaivataan linjakkuutta, kansallisen kulttuurin ja riippumattoman tiedonvälityksen ymmärtämistä.

Lähteet: Professori Erkki Laatikainen