1. yle.fi
  2. Uutiset

Voitto ratkesi vaalitiedolla

Elomaan koulu Hirvensalmelta ja Siilin koulu Pieksämäeltä ottivat mittaa toisistaan Tiiä häntä -kouluvisassa Kangasniemellä 26.4.

Tiiä häntä
Siilin joukkueen Krista Kosunen, Tytti Vahtermo ja Aku Heiskanen pohtivat oikeaa vastausta.
Siilin joukkueen Krista Kosunen (9. lk), Tytti Vahtermo (7. lk) ja Aku Heiskanen (8. lk) pohtivat oikeaa vastausta.YLE / Arja Hovi

Tämänkertaisen visan kysymykset käsittelivät niin historiaa, Suomen väkilukua kuin kielioppiakin - ja mahtuipa mukaan myös kompakysymys.

Molempien joukkueiden taitavat sananselitykset ja kaupunkituntemus antoivat kahdeksan kysymyksen jälkeen pistetilanteeksi tasaiset 8 - 8.

Tuomari Ari Raution lisäkysymys oli ajankohtainen: Mikä oli Etelä-Savon äänestysprosentti tämän kevään edustakuntavaaleissa. Siilin joukkueen vastaus oli lähempänä oikeaa prosenttia 66,5, joten pieksämäkeläiset nuoret lähtivät Kangasniemen lohkon finaaliin.

Lohkofinaalissa kohtaavat Pertunmaan yhtenäiskoulu ja Siilin koulu ensi tiistaina 3.5.

Näitä kysyttiin:

1. Mitkä valtakunnat kuuluivat Kalmarin unioniin?

2. Kuinka paljon oli Suomen virallinen väkiluku vuoden 2009 lopussa?

3. Kuvittele, että maapallon ympäri rakennettaisiin kivimuuri, jonka paksuus olisi 1,5 m ja korkeus 5 m. Oletetaan, että maa on aivan sileä pallo, jonka ympäryysmitta on 40 000 km. Muuri rakennettaisiin kivestä, jonka paino olisi 3000 kg/kuutiometri. Kuinka paljon kyseessä oleva muuri lisäisi maapallon painoa?

4. Sananselitykset

5. Minkäniminen yritys valittiin syksyllä vuoden 2010 eteläsavolaiseksi yritykseksi?

6. Millä nimityksellä kutsutaan suomen kielen ilmiötä, jossa konsonanttiäänteet muuttuvat sanaa taivutettaessa, esim. takka-takan, pappi-papin, tuttu-tutun?

7. Mikä oli totemismi pohjoisen kansoille?

8. Mikä kaupunki? 3 pisteen vihje: Kansainvälisten vierailijoiden määrässä laskettuna kaupunki on myös maailman suosituin turistikaupunki yli 14 miljoonalla kävijällä vuodessa. Kaupunkia pidetään yhtenä maailman tärkeimpänä kulttuurin, politiikan, gastronomian ja muodin keskuksena. 2 pisteen vihje: Kaupungin läpi virtaa Seine-joki idästä länteen. Siksi joen pohjoispuolta sanotaan tavallisesti Oikeaksi rannaksi ja eteläpuolta Vasemmaksi rannaksi. 1 pisteen vihje: Kaupungin maamerkki on Eiffel-torni.

Vastaukset:

  1. Tanska, Ruotsi ja Norja, 2. 5 351 427 asukasta, 3. ei yhtään, koska kivet ovat peräisin maapallolta, 5. Linja-autoliike S Kosonen Kerimäeltä, 6. astevaihtelu, 7. Pohjoisten kansojen luonnonuskoon kuuluu ajatus siitä, että suku tai heimo polveutuu tietystä eläimestä. Pohjoisen kansat elävät Ison karhun tähdistön eli Otavan alla, 8. Pariisi

Lue seuraavaksi