1. yle.fi
  2. Uutiset

Lieberman: Israel ei neuvottele Hamasin kanssa

Israelin ulkoministeri Avigdor Lieberman sanoo, ettei Israel neuvottele palestiinalaisten Fatahin ja Hamasin yhtenäishallituksen kanssa. Palestiinan presidentti Mahmud Abbasin mukaan mahdolliset rauhanneuvottelut Israelin kanssa hoitaa PLO.

Ulkomaat
Avigdor Lieberman
Avigdor LiebermanAbir Sultan / EPA

Liebermanin mielestä yhtenäishallitus merkitsisi sitä, että terroristit siirtyisivät Länsirannalle.

- Satoja terroristeja tulisi Länsirannalle ja meidän pitäisi varautua tilanteeseen, Lieberman sanoi uutistoimisto AP:n mukaan.

Israel, Yhdysvallat ja EU pitävät Hamasia terroristijärjestönä. Järjestön perustamiskirjassa vaaditaan Israelin valtion tuhoa. Liebermanin mukaan Israel harkitsee mitä pakotteita se voi ottaa käyttöön, jos Hamas on hallituksessa.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi jo keskiviikkona, ettei Abbasin Fatah voi saavuttaa rauhaa sekä Israelin että Hamasin kanssa. Israel on vastustanut jyrkästi sitä, että Fatah perustaisi yhtenäishallinnon Hamasin kanssa.

Palestiinan presidentti Abbas vihjaa, että rauhanneuvottelut Israelin kanssa ovat mahdollisia uuden hallituksen aikana. Abbasin mukaan Palestiinan vapausjärjestö PLO hoitaa edelleen neuvottelut Israelin kanssa. Hän katsoo, että palestiinalaisten sopu edesauttaa rauhanneuvotteluja Israelin kanssa.

Hamas-järjestön edustajan mukaan neuvottelut Israelin kanssa eivät ole Fatahin ja ja Hamasin yhteishallituksen ohjelmassa.

Yhtenäishallituksesta ilmoitettiin keskiviikkona

Palestiinan presidentin Mahmud Abbasin Fatah-järjestön ja islamistisen Hamasin kerrottiin keskiviikkona päässeen sopimukseen yhtenäishallituksen perustamisesta ja vaalien järjestämisestä. Osapuolten edustajat sanoi, että kaikissa kiistakysymyksissä on päästä ratkaisuun Egyptissä järjestetyissä salaisissa neuvotteluissa.

Israelin ulkoministerin Avigdor Liebermanin mukaan sovinnon taustalla on molempien osapuolten paniikki. Fatah on huolissaan koska sen pitkäaikainen tukija Hosni Mubarak syrjäytettiin Egyptin johdosta, sanoo Lieberman. Hänen mukaansa Hamasia huolestuttavat Syyriassa puhjenneet levottomuudet.

Abbasin Länsirannalla hallitsevan Fatah-järjestön ja Gazassa vallassa olevan Hamasin välit ovat olleet käytännössä poikki.

Hamas voitti palestiinalaisten parlamenttivaalit vuonna 2006. Välit kärjistyivät aseellisiksi yhteenotoiksi. Vuonna 2007 Hamas ajoi Fatahin pois Gazasta lyhyessä sisällissodassa.

Lähteet: AP, Reuters, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi